Tahtituotanto siivittää Aalto-yliopiston Kide-rakennuksen valmistumista

Aalto-yliopiston uudet opetus- ja tutkimusrakennukset Espoon Otaniemessä on nimetty: Marsion naapuriin tulee Kide. Puitteet kokeelliselle tutkimukselle tarjoava Kide valmistuu tahtituotannolla ja avautuu opiskelijoiden ja tutkijoiden käyttöön tammikuussa 2024.

Blogi on alun perin julkaistu A-Insinöörien nettisivuilla.

Aalto-yliopiston Otakaari 2 -hankkeen uudet opetus- ja tutkimusrakennukset Marsio (Otakaari 2 A) sekä nimikilpailun myötä syyskuun alussa nimetty Kide (Otakaari 2 B) nousevat Espoon Otaniemen kampukselle. Ensimmäisenä valmistuu Kide, jonka sisävalmistustöissä on nojattu tahtituotannon menetelmiin.

Kide-uudisrakennus tuo Perustieteiden korkeakoululle ja Sähkötekniikan korkeakoululle 5 700 neliötä lisää opetus- ja toimistotilaa sekä tutkimustiloja soveltavan fysiikan kokeelliseen tutkimukseen. Kolmikerroksisen rakennuksen pohjakerrokseen sijoittuu erityisperustusten varassa lepäävät 600 neliön laboratoriotilat.

– Suunnittelua ovat ohjanneet tarkka värähtelyn ja akustiikan sekä sisäilmaolosuhteiden, kuten lämpötilan, kosteuden ja epäpuhtauksien, hallinta. Tarkkaan kontrolloiduilla olosuhteilla mahdollistetaan oikea ympäristö huippututkimuksen tekemiseen herkillä instrumenteilla, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n rakennuttamisen ja kiinteistökehityksen johtaja Jarmo Wilander kertoo.

Laboratoriossa tehdään monialaista tutkimusta. Kide-rakennuksesta on kulku Nanotaloon ja Nanomikroskopiakeskukseen, ja se tuo lisää mahdollisuuksia myös yhteistyöhön nanoteknologian alalla.

– Kide-rakennuksen rakennustöissä on käytetty onnistuneesti tahtituotannon menetelmiä. Kaikki sisävalmistustyöt on tehty valmiiksi seitsemässä kuukaudessa laboratoriolaitteiden asennuksia lukuun ottamatta, rakennuttajakonsultti Roope Haimila kertoo A-Insinööreistä.

A-Insinöörit toimii Aalto-yliopistokiinteistöjen (ACRE) rakennuttajakumppanina ja valvojana Otakaari 2 -allianssihankkeessa. Palveluntuottaja on rakennusyhtiö NCC ja rakennusten arkkitehtisuunnittelija Arkkitehtitoimisto SARC. Tahtituotannon suunnittelussa apuna on ollut Vison.

Sisätyöt etenevät päivän tahdeissa

Kide-rakennuksen sisävalmistustyöt oli suunniteltu päivän pituisiin työpaketteihin, “vaunuihin”, joita suorittavat työryhmät tietävät tarkalleen missä olla ja mitä tehdä minäkin päivänä.

– Tahtituotanto tuo työmaalle ennakoitavuutta. Kaikkien tilojen, myös laboratorion, asennukset mietittiin hyvin yksityiskohtaisesti ennakkoon. Meillä oli joka aamu palaveri, missä alihankkijoiden nokkamiehet ja työnjohto kokoontuvat. Samalla tulivat esille mahdolliset ongelmat, työpäällikkö Timo Rönnblad NCC:ltä kertoo.

NCC:lle Otakaari 2 on toinen varsinainen tahtituotantohanke vuonna 2020 Helsingin Konepajan alueelle valmistuneen The Folks Hotelin jälkeen.

– Kiteen jokaisessa kerroksessa on kymmenisen tahtialueetta, kukin kooltaan noin 140–150 neliötä. Päivän tahdilla yhden alueen läpi meni noin 70–80 tehtävää, Rönnblad jatkaa.

Kide-rakennus on luovutettu syyskuun lopussa NCC:ltä Aalto-yliopistokiinteistöille, ja parhaillaan käynnissä on kalustus kohti rakennuksen käyttöönottoa tammikuussa 2024.

Puitteet kokeelliselle tutkimukselle tarjoava Kide toteutettiin tahtituotannolla ja se avautuu opiskelijoiden ja tutkijoiden käyttöön tammikuussa 2024. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Tuottavuutta tarkemmalla alkuvaiheen suunnittelulla

Tahtituotanto edellyttää tavanomaista valmiimpia rakennussuunnitelmia ja tarkempaa työvaiheiden suunnittelua ennen työmaavaihetta. Kide-rakennuksen kohdalla merkittävät suunnitteluratkaisut on tehty urakoitsijan ja suunnittelijoiden yhteistyönä hankkeen varhaisessa vaiheessa.

– Suunnittelun ohjaukselta tahtituotanto vaatii perinteistä toteutustapaa enemmän, sillä työmaavaiheessa on haastavampaa ratkaista eteen tulevia ongelmia ilman, että tahti kärsii. Tahtituotannossa edetään jatkuvasti ikään kuin kriittisellä polulla, mutta suunnitellusti, yhteistyössä ja tuottavammin, Roope Haimila sanoo.

Rakentamisessa tahtituotanto liitetään yleensä kohteisiin, joissa tehdään paljon samanlaisena toistuvaa tilaa, kuten hotelli- tai sairaalahuoneet. Kide osoittaa, että tahtituotannosta saadaan etua myös vähemmän toistuvissa tiloissa.

– Jos joku osa kokonaisuudesta on järkevämpää tehdä muulla tavalla, sen voi erottaa tahtituotannosta. Kide-rakennuksessakin teknisten tilojen ja konehuoneiden rakentaminen on jätetty tahtituotannon ulkopuolelle, Haimila kertoo.

Naapurirakennukseen, Aino Marsio-Aallon tyttönimen mukaan nimitettyyn Marsioon, on tulossa 6 500 neliömetriä huippuluokan monitoimitilaa taiteen ja median opetukseen ja erilaisiin tapahtumiin sekä studiokeskus. Marsio valmistuu Kiteen jälkeen syyslukukaudeksi 2024. Samaan kortteliin kuuluu myös Alvar Aallon suunnittelema Nanotalo, joka on yksi maailman johtavista matalien lämpötilojen ja nanoelektroniikan tutkimusympäristöistä.

Voit seurata hankkeen etenemistä projektisivuilta.

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


This website uses cookies

Cookies ("cookies") consist of small text files. The text files contain data which is stored on your device. To be able to place some type of cookies we need your consent. We at NCC Sverige AB, corporate identity number 556613-4929 use these types of cookies. To read more about which cookies we use and storage duration, click here to get to our cookiepolicy.

Manage your cookie-settings

Necessary cookies

Necessary cookies are cookies that need to be placed for fundamental functions on the website to work. Fundamental functions are for instance cookies that are needed for you to use menus and navigate the website.

Functional cookies

Functional cookies need to be placed for the website to perform in the way that you expect. For instance to remember which language you prefer, to know if you are logged in, to keep the website secure, remember login credentials or to enable sorting of products on the website in the way that you prefer.

Statistical cookies

To know how you interact with the website we place cookies to collect statistics. These cookies anonymize personal data.

Personalization cookies

In order to provide a better experiance we place cookies for your preferances

Ad measurement cookies

To be able to provide a better service and experience we place cookies to tailor marketing for you. Another purpose for this placement is to market products or services to you, give tailored offers or market and give recommendations on new concepts based on what you have bought from us previously.