NCC:n kehittämä OOPS-toimistokokonaisuus sijaitsee junaradan sekä tulevan Raide-Jokerin varrella Leppävaarassa. Ikkunasta näkyy vehreä Monikonpuron ympäristö.
– Tärkein kriteeri on sijainti. Kehitettävän hankkeen tulee olla trendikkäällä ja/tai kehittyvällä toimistoalueella ja siihen tulee olla hyvät julkiset yhteydet. Tämän jälkeen voidaan alkaa keskittyä hankkeen palvelukokonaisuuteen ja brändiin sekä itse toimistotiloihin, NCC:n myyntijohtaja Uku Jaatinen kertoo.
Toiveita tulevilta toimitilojen vuokralaisilta tulee Jaatisen mukaan paljon. Olemassa olevaa sijaintia ja viranomaissäädöksiä ei voi muuttaa, mutta muutoin lähes kaikki muu on muokattavissa asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan energiatehokkuudesta pistorasiapaikkoihin.
Toimistoalueen hyvät palvelut houkuttelevat työpaikalle
– Toimitilojen houkuttelevuus on kaikkien vuokranantajien sekä yritysten päättäjien mielessä. Koronan jälkimainingeissa tähän ei ole oikeita ja kaikissa tapauksessa toimivia vastauksia. Jokaisella työntekijällä on omat tarpeensa ja jokaisessa yrityksessä oma uniikki yrityskulttuurinsa, Jaatinen sanoo.
Näkemyksen mukaan tilaa on tulevaisuudessa vähemmän, mutta palveluiden määrä ja laatu korostuvat. Myös jakamistalous nostaa mitä suuremmalla todennäköisyydellä päätään.
– Uskon vahvasti siihen, että kehittyvät toimistoalueet ja niiden yhteyteen liittyvien palveluiden monimuotoisuus ovat tulevaisuudessa isommassa roolissa kuin itse tilojen sisältö, Uku Jaatinen summaa.
Kuvan WeLand-toimistotalo rakentuu Helsingin Ruoholahteen. Mikä on paras sijainti sinun yrityksellesi? Tutustu NCC:n toimitilatarjontaan!