Huomenta Toni, mitä tänään on päällimmäisenä mielessä?
Tälle viikkoa on osunut aika paljon työmaiden auditointiasioita, eli aiheeseen liittyviä raportteja pitäisi tänään saada tehtyä. Ne ovat tässä ehkä päällimmäisenä mielessä.
Miten suunnittelet työpäiväsi ja tavoitteesi?
Kyllä tässä niin sanotusti kalenterin orjana edetään – se täyttyy aika hyvin etukäteen omasta ja muiden toimesta. Yritän tietysti aina järjestää heti viikon alussa kalenteriin myös mahdollisimman paljon suunnitelmallista aikavaraa keskittymistä vaativaa työtä varten, jotta selviän seuraavistakin viikoista. Työnkuvaani sisältyy melko paljon aikaa vaativaa, itsenäistä työtä, jolloin on jopa parempi tukkia kalenteria vähän liikaakin etukäteen, kun oleelliset palaverit ovat pääosin tiedossa. Jos istuisi vain palavereissa, jäisi aika iso ja oleellinen osa muista töistä tekemättä ja myös palavereihin valmistautumatta.
Millaisia töitä työpäiviisi sisältyy?
Toimin pääkaupunkiseudun Talonrakentamisen ja Korjausrakentamisen toimialoilla laatu- ja ympäristöpäällikkönä ja työnkuvani on mielestäni melko monipuolinen. Iso osa ajastani uppoaa auditointiin liittyviin töihin, jotka ovat yleensä hyvissä ajoin kuukausienkin päähän suunniteltuja ja sovittuja asioita – ne kuitenkin vaativat aina valmistautumista etukäteen ja vastaavasti auditoinnin jälkeen mukana on kasa tietoa mitä prosessoida ja muuttaa raporteiksi tai mahdollisiksi kehitystarpeiksi. Se on yksi osa työtäni.
Työmaiden tukeminen ja esimerkiksi sieltä tuleviin kysymyksiin vastausten etsiminen on luonnollinen osa vaihtelevaa päivien sisältöä. Lisäksi osallistun johtoryhmiin toimialojen sisällä. Kaikkiin mahdollisiin kokouksiin ei tietenkään täysiaikaisesti aina ehdi osallistumaan, mutta Teams onneksi helpottaa urakkaa. Koska olen osa koko Suomen talonrakentamisen kattavaa laatu- ja ympäristötiimiä, on sen tiimoilta paljon yhteistyötä.
Mitä arvostat eniten työkaverissa?
Ammattitaitoa ja uteliasta asennetta, oli kenenkin työnkuva mikä hyvänsä. Arvostan myös hyvää yhteistyökykyä sekä avointa ja taitavaa huumoria, etteivät työpäivät käy liian vakaviksi. Etäaikana meillä on järjestetty joka viikko yhteiset perjantaikahvit Teamsin välityksellä, kun työkavereita ei pääse muuten oikein näkemään. Niistä on saanut yleistietoa monesta asiasta ja kevennystä viikkoon. Etätyössä hyvänä puolena on tietysti ollut työrauha ja sitä kautta mahdollisuus syventyä ajatustyöhön ilman keskeytyksiä, tai sujuvampi siirtyminen palaverista toiseen, mutta onhan tämä vienyt työkaverit aika kauas.
Mistä innostut työssäsi eniten?
Ainakin oletettavasti selätettävissä olevista haasteista. Kun jokin ongelma ratkeaa – oli se sitten pienikin – niin kyllä se on aina mukavaa. Näissäkin töissä myös väistämättä oppii jatkuvasti uutta ja tietää pystyvänsä oppimaan aina lisää. Joskus käy vielä niin onnekkaasti, että huomaa jonkun muun hoksaavan jotakin, ja jos on päässyt itse vaikuttamaan siihen, niin se on tietysti aika jees.
Stressaako? Mitkä ovat stressinhallintakeinosi?
En ole erityisen stressaantunut, mutta en lähde valehtelemaan, etteikö koskaan stressaisi. Välillä on todella paljon tekemistä, jota sitten yrittää priorisoida. Työt eivät tule uniini, eikä stressi pidä minua öisin valveilla. Jos jokin asia jää pitkäksi aikaa pyörimään päähän tai on syytä saada tehdyksi, olen pystyessäni mieluummin aina pidentänyt työpäivää muutamalla tunnilla asian vapaa-ajalla miettimisen sijasta ja jotta asia on saatu hoidettua. Työpäivän katkaisu on tärkeämpää, kuin sen ajankohta joskus. On hyvä fiilis saada jokin todella akuutti asia tehtyä pois alta. Yleensäkin jos on paljon tehtävää, riittää että on tarpeeksi tarkka käsitys siitä, miten ja missä järjestyksessä asiat tulee hoidettua. Tehtävälistaa täytyy vain alkaa purkamaan, ettei niihin jämähdä.
Työskenteletkö mieluummin kotona vai työpaikalla? Miksi?
Etätyöt eivät ole olleet minulle mikään ongelma, eli kyllähän se hyvä olisi, jos etätyöhön olisi jatkossakin mahdollisuus ja jos se on järkevää. Työpaikalle ja työmaillekin on kuitenkin päästävä enemmän. Luulen ja toivon, että tästä ajasta jää käteen kuitenkin myös etätyömahdollisuus. Olisi omankin työn kannalta tehokasta, jos viikkoon pystyisi järjestämään yhden etäpäivän ilman palavereita keskittymistä vaativaa työtä varten. Moni helposti saatavilla oleva tieto jää etätöissä varmasti saamatta tai kuulumiset vaihtamatta, mutta ei tuo mikään valtava ongelma ole ollut. Odotan kuitenkin jo, ettei tarvitsisi tehdä ihan pelkästään etätöitä.
Missä ja miten asut?
Asun perheeni kanssa Järvenpäässä omakotitalossa. Asuimme aiemmin Helsingissä ja muutimme tänne siinä mielessä hyvään aikaan ennen koronaa, että täällä olen päässyt valloittamaan yhden huoneen kokonaan omaksi työhuoneeksi.
Millainen on aamukahvisi ja missä sen juot?
Yleensä keitän aamulla vajaan pannullisen tummapaahtoista kahvia termospannuun, josta sitä sitten tulee juotua aamupäivän aikana. Ensimmäinen kuppi tulee otettua take awayna mukaan autoon, kun lähden viemään lapsia päiväkoteihin tai muualle kuin etätöihin. Kahvinjuonti on kotona onneksi hieman vähentynyt verrattuna siihen, että toimistolla on kahviautomaatti vieressä ja kahvimuki jatkuvasti kädessä.