Riku Laihon tiimi auttaa rakennusprojekteja VDC:n hyödyntämisessä

Virtual Design and Construction (VDC) on NCC:n tapa toimia tietomallinnusta hyödyntävissä projekteissa. Aamukahvivieraanamme on Suomessa VDC-tiimiä luotsaava Riku Laiho, jolle yhteistyö on tärkeää myös alan eri toimijoiden ja viranomaisten kanssa. Näin NCC pysyy VDC-kehityksen etujoukoissa ja pyrkii vaikuttamaan myös valtakunnallisella tasolla rakentamisen tulevaisuuteen.

Huomenta Riku,
mitä tänään päällimmäisenä mielessä?

Aika monta asiaa on mielessä päällekkäin, joita yritän edistää yhtä aikaa. Haemme vahvistusta tiimillemme ja siihen liittyvä rekrytointi on käynnissä, meillä on aikatauluasiantuntijan haku parhaillaan auki. Näiden lisäksi pyöritetään tietysti normaaleja hommia ja kehityshankkeita. Moni asia menee tästä tiimin esimiehen kautta läpi, enkä saa jäädä pullonkaulaksi.

Millaisia töitä työpäiviisi sisältyy?

Päivät koostuvat perus VDC-prosessien pyörittämisestä rakennusprojektin käynnistysvaiheessa ja sen aikana. Olen tiimiläisilleni tukena ja asioiden pallotteluseinänä heidän hoitaessaan omia vastuualueitaan. Lisäksi kehityshankkeita on konsernissa, maatasolla ja kansallisella tasolla, myös firman ulkopuolella muiden toimijoiden kanssa. Koitan olla aktiivinen joka suuntaan. Ja jos joku ottaa yhteyttä ja pyytää apua, niin pyrin sitä aina järjestämään.

Miten kuvailisit VDC-tiimiäsi?

Yksi iso asia on, että tiimi on englanninkielinen. Meillä viikkopalaverit ovat englanniksi, kun toimimme pohjoismaisissa ympyröissä, ja meillä on paljon yhteistyötä NCC-konsernin tiimin kanssa. Nautimme siitä puolesta ja tässä työssä yhteistyöstä pitää tykätä. Vaikka olemme asiantuntijoita VDC:n saralla, ja vaikka tiimissämme on kokemusta rakentamisesta ja suunnittelusta, niin varsinaiset rakentamisen asiantuntijat ovat muissa tiimeissä ja pyrimme hakemaan sieltä palautetta. Tässä yhdistyvät hienoimmalla tavalla työkalut ja menetelmät aitoon rakentamisen prosessiin, joten yhteistyö on meille tärkeä asia. Emme kehitä uutta omassa kuplassa, vaan saamme motivaatiota siitä, että projekti hyötyy asiasta.

Mitä arvostat eniten työkaverissa?

Motivaatiota ja innostusta kehittämiseen. Sitä, että tämä ei ole vain työtä, vaan on aidosti innostunut uuden tekemisestä ja jatkuvasta parantamisesta. Sellaisen ihmisen kanssa on aina mukava työskennellä, joka nauttii työstä, jota tekee. Toivon, että kaikilla olisi sellainen työ, jossa aito innostus olisi mahdollista. Arvostan myös avoimuutta, mikä on tosi tärkeää kehittämisessä. Jos hyvä idea, niin kerrotaan se, ja jos ei niin hyvä, sekin kerrotaan, mutta asiallisesti. Näin asiat etenevät.

Mistä innostut työssäsi eniten?

Olen tosi innostunut tästä työstä ihan päivittäin. Se on suurin palkinto, kun kehitetyt asiat tulevat ihan oikeasti käyttöön projekteissa, niistä on hyötyä ja huomaa, että muutkin ottavat ne käyttöön, kokevat hyväksi ja vievät asiaa eteenpäin. Olo on kuin jalkapallojoukkueen valmentajalla, kun näkee, että joku kentällä tekee maalin. Nautin, että voin olla meidän projekteissamme mukana ja tunnen ylpeyttä rakennushankkeistamme. Vaikka olen teknologianörtti, niin olen yhtä lailla rakentamisnörtti, tykkään tällaisesta yhdistelmästä. Tämä on ihan unelmahomma!

Mistä saat iloa työpäiviisi?

Kun saa innostuneiden ihmisten kanssa tehdä töitä ja pääsee käymään työmaalla. Varsinkin nyt se piristää, kun on jo kotona keittiön pöydän ääressä tehty pitkään töitä. Työmaalla on aina hyvä meininki.

Keiden kanssa teet NCC:n ulkopuolella yhteistyötä?

Alan muut toimijat VDC- ja tietomallinnuskentässä ovat yhteistyökumppaneitamme ja teemme hyvää yhteistyötä myös konsulttien ja muiden rakennusliikkeiden kanssa. VDC on yhteinen asia, mitä viedään eteenpäin. Yhteistyötä tehdään samoin viranomaisten, kuten ympäristöministeriön, kanssa. Osallistun kansallisiin kehityshankkeisiin ja pidämme NCC:n etujoukoissa, niin tiedämme ajoissa tulossa olevat viranomaismääräykset ja voimme myös pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi tulevaan maankäyttö- ja rakennuslakiin. Building SMART -yhdistyksen kautta teemme alan toimijoiden kanssa yhteistyötä.

Stressaako? Mitkä ovat stressinhallintakeinosi?

Sopiva määrä stressiä sopii minulle, se on jossain määrin polttoainetta ja ilman sitä tulee ihmettelevä olo. En kuitenkaan kamalasti stressaa tai sitten siihen on niin tottunut. Hallitsen stressiä urheilun ja liikunnan avulla. Harrastan juoksua varsinkin nyt korona-aikana, kun ei ole ollut muita liikuntamahdollisuuksia. Stressi jää usein sinne lenkkipolulle. Kun on muuta tekemistä, niin ei voi työasioita miettiä. Jos on vaikka lumilautailemassa tai purjehtimassa, on pakko keskittyä siihen mitä on sillä hetkellä tekemässä.

Työskenteletkö mieluummin kotona vai työpaikalla? Miksi?

Kombo on hyvä ratkaisu. Etätyö sopii jossain määrin, kun olen paljon Teams-puheluissa ja näitä on helppo kotona puhua. Työpaikalle on kuitenkin ikävä ja tuntuu tosi hyvältä nähdä työkavereita välillä ihan face-to-face, kiva myös jutella niitä näitä. Tiimin johtaminen on toimistolla helpompaa, kun kaikki pienet asiat hoituvat helposti ja ilmapiiri rakentuu ihan eri tavalla, kun ollaan paikalla ja voi vähän vitsiäkin heittää. Teamsit ovat poikki ja pinoon -palavereja, ilmapiirin ylläpitoon pitää nähdä erikseen vaivaa. Meillä onkin siksi virtuaaliaamukahvi klo 8.45 joka aamu, missä ei saa työasioita puhua. On mukava nähdä kaikkia ja saa luvan kanssa puhua jotain ihan muuta kuin työjuttuja.

Millainen on aamukahvisi ja missä sen juot?

Aamukahvi on pavuista jauhettu ja aamu alkaakin jauhimen huudolla. Mustana juon, yleensä keittiönpöydän äärellä. Seuraava kuppi ehkä sohvalla istuen, sillä tykkään rauhallisista aamusta, luen samalla Hesarin ja muita uutisia.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää NCC:n asiakkaille?

Tavoitteemme on työskennellä rakentamisen laadun ja paremman tehokkuuden puolesta. Ei siis teknologiaa teknologian takia, vaan tämä on fiksumpi tapa toimia. NCC pyrkii aidosti viemään alaa eteenpäin, mikä lopulta hyödyttää myös asiakasta parempana laatuna ja palveluna. Itselläni ja tiimilläni tämä on aivan kirkkaana mielessä, teemme työtä asiakkaillemme.

Haluaisitko töihin NCC:lle? Rikun mainitseman aikatauluasiantuntijan haku on päättynyt, mutta katso muut avoimet työpaikat.

Lue lisää NCC:n VDC-työstä.

Millainen tiimipelaaja itse olet? Tee hauska testi!

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


This website uses cookies

Cookies ("cookies") consist of small text files. The text files contain data which is stored on your device. To be able to place some type of cookies we need your consent. We at NCC Sverige AB, corporate identity number 556613-4929 use these types of cookies. To read more about which cookies we use and storage duration, click here to get to our cookiepolicy.

Manage your cookie-settings

Necessary cookies

Necessary cookies are cookies that need to be placed for fundamental functions on the website to work. Fundamental functions are for instance cookies that are needed for you to use menus and navigate the website.

Functional cookies

Functional cookies need to be placed for the website to perform in the way that you expect. For instance to remember which language you prefer, to know if you are logged in, to keep the website secure, remember login credentials or to enable sorting of products on the website in the way that you prefer.

Statistical cookies

To know how you interact with the website we place cookies to collect statistics. These cookies anonymize personal data.

Personalization cookies

In order to provide a better experiance we place cookies for your preferances

Ad measurement cookies

To be able to provide a better service and experience we place cookies to tailor marketing for you. Another purpose for this placement is to market products or services to you, give tailored offers or market and give recommendations on new concepts based on what you have bought from us previously.