Laajasalo nousee uuteen hehkuun

Kaupunkikehitys on meille NCC:läisille ydintoimintaa. Haluamme olla mukana kehittämässä kaupunginosia ja ihmisten elämää. Laajasalo on loistava esimerkki siitä, miten kaupunki ja kiinteistökehittäjä yhdessä saavat alueelle aikaan uuden hehkun ja tuhansia onnellisia kaupunkilaisia.

Kaupunkikehitys on meille NCC:läisille ydintoimintaa. Haluamme olla mukana kehittämässä kaupunginosia ja ihmisten elämää. Laajasalo on loistava esimerkki siitä, miten kaupunki ja kiinteistökehittäjä yhdessä saavat alueelle aikaan uuden hehkun ja tuhansia onnellisia kaupunkilaisia.

Silloin, kun alue on lähtökohtaisesti kasvava ja sijainti on hyvä, myös mahdollisuudet tehdä jotain täysin käänteentekevää ovat todella hyvät. Laajasalossa koko kaupunginosa odottaa innokkaana uutta alkua. Vanha ostari on rapistunut ja jäänyt ajan jalkoihin kaikin puolin. On aika nostaa katse ylös ja kirkastaa ilme, Laajasalo on sen arvoinen paikka. Uusi ostoskeskus vastaa odotuksiin, ilme on hieno ja palvelut monipuoliset. Se rakennetaan vanhaan ostariin nähden lähemmäs vilkasta Laajasalontietä.

Modernista ostoskeskuksesta muodostuu paikka, jonka laajasalolaiset voivat ottaa omakseen. Suunnittelussa on panostettu erityisesti helppouteen. Asiakkaat saavat miellyttävän kohtaamispaikan, jossa viihdytään. Pysäköinti on selkeä, liikkeet avautuvat valoisalle kauppakäytävälle ja kerrosten välillä on mutkatonta liikkua. Paikallisuutta ei ole unohdettu, päinvastoin. Laajasalolaisuus näkyy aina rakennuksen arkkitehtuurista kauppakäytävien sisustukseen. Onhan keskuksen sisustussuunnittelijakin kotoisin juuri Laajasalosta.

Helsinki suunnittelee suuria

Helsingin kaupungillakin on suuria suunnitelmia. Laajasaloon suunnitellaan raitiovaunua, kaupunkibulevardia ja Kruununvuorenranta on vieressä jo rakenteilla. Väestömäärä on kasvussa. Loppuvuodesta 2018 valmistuvaan Laajasalon ostoskeskukseen ihmiset tulevat myös Kruunuvuorenrannan asuinalueelta, jonne muuttaa noin 11 000 uutta asukasta vuoteen 2020 mennessä. Siltaa keskustaan on niin ikään suunniteltu. Se toisi Laajasalon aivan keskustan kupeeseen. Vartiosaarikin rakennetaan mahdollisesti, sen kaavoitus on käynnissä. Lähempänä Gunillankalliolla rakennetaan jo. Laajasalon vanhan ostoskeskuksen paikalle on suunniteltu uusia asuntoja.

Nähtäväksi jää, miten ja milloin kaikki suunnitelmat lopulta toteutuvat, mutta uusi ostoskeskus luo alueen kehitykselle hyvät lähtökohdat. Varmaa on, että sen myötä kaupunginosasta tulee nykyistä tiiviimpi, elävämpi ja keskustamaisempi alue.

Elämää ja palveluja

Kiinteistökehittäjä nauttii siitä tunteesta, kun näkee uuden ostoskeskuksen valmistuvan ja sen, miten koko alue herää henkiin – tähän päivään. Ihmisiä tulee ja menee ja rakennus näyttää siltä kuin se olisi aina ollut siinä, luontevana osana maisemaa.

Laajasalon ostoskeskuksen rakentaminen aloitetaan toukokuussa. Liiketiloista on jo vuokrattu suurin osa. Keskukseen tulee mm. kaksi supermarket-kokoluokan päivittäistavarakauppaa. Lisäksi keskukseen on tulossa mm. kirjasto, nuorisotila, ravintoloita, kahviloita, kuntosali, parturi-kampaamo ja pesula sekä muita pienliikkeitä, yhteensä noin 30 toimijaa.

Vierasbloggaaja Ilkka Mäkelä, projektipäällikkö, NCC Property Development

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


This website uses cookies

Cookies ("cookies") consist of small text files. The text files contain data which is stored on your device. To be able to place some type of cookies we need your consent. We at NCC Sverige AB, corporate identity number 556613-4929 use these types of cookies. To read more about which cookies we use and storage duration, click here to get to our cookiepolicy.

Manage your cookie-settings

Necessary cookies

Necessary cookies are cookies that need to be placed for fundamental functions on the website to work. Fundamental functions are for instance cookies that are needed for you to use menus and navigate the website.

Functional cookies

Functional cookies need to be placed for the website to perform in the way that you expect. For instance to remember which language you prefer, to know if you are logged in, to keep the website secure, remember login credentials or to enable sorting of products on the website in the way that you prefer.

Statistical cookies

To know how you interact with the website we place cookies to collect statistics. These cookies anonymize personal data.

Personalization cookies

In order to provide a better experiance we place cookies for your preferances

Ad measurement cookies

To be able to provide a better service and experience we place cookies to tailor marketing for you. Another purpose for this placement is to market products or services to you, give tailored offers or market and give recommendations on new concepts based on what you have bought from us previously.