Kaksi vuotta sitten Nepaliin iski massiivinen 7,9 magnitudin maanjäristys. Jälleenrakennus on edelleen käynnissä, ja sadattuhannet ihmiset ovat vieläkin kodittomia. Avun tarve on suuri erityisesti köyhillä alueilla.
Ystäväni ja kollegani Carolina Nilsson ja minä edustamme ruotsalaista Insinöörit ilman rajoja -järjestöä. Olemme parhaillaan Nepalissa avustamassa Build Up Nepalia, jonka tavoitteena on löytää edullisia ja helppoja tapoja rakentaa maanjäristyksiä kestäviä taloja paikallisista materiaaleista. Tätä uskomatonta projektia ei olisi olemassa ilman NCC:n tukea.
Meidän piti opetella katsomaan kaikkea eri näkökulmasta, koska monet paikallisten kylien asukkaista eivät osaa lukea tai kirjoittaa. Tämä johtuu siitä, että vanhempien on joskus pakko lähettää lapsensa töihin koulun sijaan. He tuntevat sen olevan ainoa keino turvata perheen toimeentulo. Kun lapset eivät pääse kouluun, he eivät saa mahdollisuutta oppia lukemaan ja kirjoittamaan.
Auttaaksemme Build Up Nepalia rakentamisessa ja viestinnässä meidän piti tehdä niistä mahdollisimman yksinkertaisia. Palasimme takaisin perusasioihin ja asetuimme rakentamisesta täysin tietämättömien ihmisten asemaan, jotta näkisimme, miten voisimme välittää tiedot parhaalla mahdollisella tavalla. Näin keksimme, että teemme rakennusvideoita sekä englanniksi että nepaliksi. Carolinan videota katon rakentamisesta testataan ensin. Videot rakennustyön eri vaiheista toimivat käyttöoppaiden tapaan.
Olen ottanut yhteyttä myös YK:hon ja suurlähetystöön projektin puitteissa. Saimme norjalaisen diplomaatin ja YK:n viestintä- ja ihmisoikeusasioiden parissa työskentelevän ruotsalaisen yhteystiedot. Carolina ja minä vierailemme YK:ssa kertomassa, miten prosessit täällä toimivat ja miten niitä voitaisiin tehostaa.
On totta, että monet kestävää kehitystä edistävät projektit ja tuotteet syntyvät vaativissa olosuhteissa. Ihmiset, jotka kohtaavat arjessaan haasteita ja luonnonkatastrofeja ja joilla on käytössään vain rajoitetusti materiaaleja, ovat useimmiten kaikista innovatiivisimpia. Rajalliset taloudelliset resurssit ja huoli ympäristöstä voivat synnyttää ainutlaatuisen toimivia rakenteita.
Tämä projekti on meille sydämen asia ja haluamme saavuttaa mahdollisimman hyvän lopputuloksen. Olemme syvästi kiitollisia NCC:n lahjoituksesta. Tätä projektia ei olisi olemassa ilman tukeanne. Kiitos NCC!
Hoda Karamzadeh