Onko sinun mielipiteelläsi mitään väliä kaupunkikehityksessä?

Siinäpä kysymys, kun kaupunkia kehitetään ja kaupunkilaiset otetaan mukaan suunnitteluun. Vastaan heti kärkeen: kyllä on. Juuri nyt voit vaikuttaa siihen, millaisia kortteleita Helsingin Savonkadun alueelle aikanaan rakennetaan.

Siinäpä kysymys, kun kaupunkia kehitetään ja kaupunkilaiset otetaan mukaan suunnitteluun. Vastaan heti kärkeen: kyllä on. Juuri nyt voit vaikuttaa siihen, millaisia kortteleita Helsingin Savonkadun alueelle aikanaan rakennetaan.

Kaupunkiympäristön kehittäminen on pitkäjänteistä puuhaa. Savonkadun kohdalla erilaisia Helsingin kaupungin teettämiä kyselytuloksia on analysoitu suunnittelun pohjaksi jo vuodesta 2013.

Savonkadun ympäristön kehittämistä koskevissa uusissa kyselyissä näkökulmia syvennetään ja haetaan näkemyksiä, jotka eivät ehkä aiemmin ole tulleet esiin. Ensimmäinen Savonkadun alueen karttakysely avattiin 15.1. ja siihen voi vastata 15.2. asti. Nyt jos koskaan kannattaa sukeltaa savonkatukehittyy.fi -sivustolle ja – todellakin – vaikuttaa.

Mitä kyselyssä oikein kysellään?

Tavoitteena on saada kaupunkilaisten monipuoliset äänet soimaan suunnitelmissa. Dialogin avulla haluamme ymmärtää, millaisia tiloja ja palveluita kaupunkilaiset tulevaisuuden kantakaupunkiin todella haluavat. Voit kertoa, miten kenties jo vietät aikaa alueella vai oletko läpikulkija ja millä kulkupelillä kuljet.

Kyselyssä pääset merkkaamaan kartalle mielestäsi alueen miellyttävimmät tai sitten ne eivät-tällä-hetkellä-niin-miellyttävät paikat ja reitit. Voit kertoa, miten kävelyn tai pyöräilyn edellytyksiä voitaisiin parantaa, minkä tyyppistä rakentamista toivoisit ja millaisia toimintoja haluaisit alueen puistoihin ja aukioille, mitä palveluja ja kivijalkaliikkeitä tai harrastusmahdollisuuksia odotat.

Hiilineutraalia kaupunginosaa suunnitellessa tärkeää on sekin, että kerrot, miten nykyään elät ja työskentelet tai millaisiin ekotekoihin olisit valmis lähitulevaisuudessa. Oletko kiinnostunut esimerkiksi yhteisöllisestä asumisesta, yhteisöllisistä työtiloista, kiertotaloudesta ja jakamisen ratkaisuista?

Arvostamme ajatuksiasi ja mielipiteitäsi

Vaikka kaikki termit eivät olisikaan vielä tuttuja, ne selviävät kyselystä. Tärkeintä on, että vastaat ja vaikutat, minkä perusteella pääsemme suunnittelemaan elävää kantakaupunkia ja ihmisten kokoista kaupunkielämää. Jo nyt tunnemme kaupunkilaisten ajatuksia paljon paremmin.

Ensimmäisten päivien ja reilun 350 vastauksen perusteella tiedämme esimerkiksi, mitä autoilijat, pyöräilijät, julkisen liikenteen käyttäjät, jalankulkijat ja kotona tai työpaikalla työskentelevät kertovat. Kiertotalous, energiatehokkuus ja uudet digitaaliset ratkaisut kiinnostavat, samoin jakamistalous, vaikka siitä vastanneilla on toistaiseksi vielä vähän kokemusta.

Paljon puhuttavat myös kalliot. Nekin kuuluvat mukana olevien yhteistyökumppaneiden yhteiseen tahtotilaan: uutta kantakaupunkia rakennetaan kaupunkilaisille rakasta luontoa arvostaen.

Vuorovaikutus vie suunnitelmat uudelle tasolle

Vastausten perusteella alustavissa tarkasteluissa on tunnistettavissa neljä ryhmää: osallistamisen vaikuttavuuteen epäilevästi suhtautuvat, innostuneet kaupunkilaiset, vaikuttamiseen uskovat kehitysvastaiset ja vaikuttamiseen uskovat kehitysmyönteiset. Tähän mennessä suurin osa vastanneista on osoittautunut vaikuttamiseen uskoviksi kehitysmyönteisiksi.

Kaikkien vastanneiden keskiarvomielikuva alueesta negatiivisesta positiiviseen (0-100) oli 61. Kysyttäessä, kuinka mielellään vastanneet viettävät alueella aikaa, keskiarvo oli jopa 3,6 asteikolla 1-5. Avoimissa kysymyksissä pieni osa vastaajista toivoo alueen säilyvän juuri sellaisenaan, mutta suurempi osa toivoo lisää viihtyisyyttä ja palveluja sekä vehreitä alppilamaisia kortteleita kallioita kunnioittaen.

Kaikki näkemykset ovat yhtä tervetulleita, vaikka kaikkein lennokkaimpiin ideoihin emme välttämättä pystyisikään tarttumaan. Kaikki vastaukset vaikuttavat ja päätyvät suunnittelijoiden työpöydille. Aikanaan työpöydiltä lähtee kaupunkilaisten nähtäville kolme erilaista suunnitelmavaihtoehtoa, joista lopulta kutoutuu se yhdessä mietitty vaihtoehto.

Vuorovaikutus kaupunkilaisten ja Savonkadun kehittäjien välillä on vilkkaampaa kuin koskaan. Yhtä laajaa osallistamista taustatutkimuksineen en ole aiemmin nähnyt niissä alue- ja kiinteistökehitysprojekteissa, joissa olen viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut mukana. Nyt tapahtuu – ja paljon.

Pysythän kuulolla. Keskustelu jatkuu.

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


This website uses cookies

Cookies ("cookies") consist of small text files. The text files contain data which is stored on your device. To be able to place some type of cookies we need your consent. We at NCC Sverige AB, corporate identity number 556613-4929 use these types of cookies. To read more about which cookies we use and storage duration, click here to get to our cookiepolicy.

Manage your cookie-settings

Necessary cookies

Necessary cookies are cookies that need to be placed for fundamental functions on the website to work. Fundamental functions are for instance cookies that are needed for you to use menus and navigate the website.

Functional cookies

Functional cookies need to be placed for the website to perform in the way that you expect. For instance to remember which language you prefer, to know if you are logged in, to keep the website secure, remember login credentials or to enable sorting of products on the website in the way that you prefer.

Statistical cookies

To know how you interact with the website we place cookies to collect statistics. These cookies anonymize personal data.

Personalization cookies

In order to provide a better experiance we place cookies for your preferances

Ad measurement cookies

To be able to provide a better service and experience we place cookies to tailor marketing for you. Another purpose for this placement is to market products or services to you, give tailored offers or market and give recommendations on new concepts based on what you have bought from us previously.