NCC rakentaa tavoitehintaisena KVR-urakkana pääkonttoria oululaiselle, tietoturvallisia langattomia viestintäratkaisuja kehittävälle ja valmistavalle Bittiumille. Työmaan vastaava työnjohtaja Jaakko Jäväjä on Rakennusteollisuus RT ry:n Vuoden Laatuteko –kilpailussa kahdeksan finalistin joukossa.
– Laadukkaaseen tekemiseen liittyy aina myös turvallisuus. Siistillä ja turvallisella työmaalla laatukin kohentuu, Jaakko Jäväjä sanoo.
Hänen sanoillaan on katetta, sillä työmaa sijoittui kolmanneksi valtakunnallisessa työturvallisuuskilpailussa 2016.
– Kirjoissa määriteltynä laatu on ihan eri asia kuin käytännössä tehtynä. Laadukas rakentaminen on tilaajan kannalta sitä, että hänelle tehdään rakennus, joka on kestävä ja edullinen käyttää.
Jäväjän mielestä myös aikataulussa ja kustannusarviossa pysymisellä on suuri merkitys laadun kannalta. Työtkin pitää tehdä kerralla valmiiksi, ettei tarvita parsimista ja paikkailua.
”Jäväjä on isojen työmaiden vetäjä”
Bittiumissa pääkonttorihankkeesta vastaava engineering-toimialan johtaja Jari-Pekka Innanen kertoo olleensa mukana useassa rakennushankkeessa.
– En ole nähnyt toista vastaavaa mestaria, joka oli ottanut tilaajan tarpeet yhtä hyvin huomioon. Nyt kun luovutukseen on aikaa enää pari kuukautta, voi sanoa, että aikataulu ja budjetti ovat pitäneet. Viimeistelyn laatu on sekin kunnossa, mikä on meille tosi tärkeää. Pääkonttorin pitää antaa ulospäin kuvaa yrityksestä, jonka tuotteet ovat yhtä laadukkaita kuin uusi talomme.
– Jaakko Jäväjä on isojen työmaiden vetäjä, jonka voi laittaa hankkeeseen kuin hankkeeseen. Työmaahan on aina vastaavan mestarinsa näköinen, niin työmaa-aikana kuin valmiinakin, Jäväjän esimies, työpäällikkö Marko Alaniemi sanoo.
Bittiumin pääkonttori on nelikerroksinen toimistotalo, jossa on toimistotilojen lisäksi tietoturvallisuudeltaan erittäin korkeasti luokiteltuja tuotekehitys- ja laboratoriotiloja. Investoinnin suuruus on noin 15 miljoonaa euroa, rakennuksen tilavuus lähes 40 000 kuutiometriä ja pinta-ala 8 330 neliömetriä.
Sukurasite vei Jäväjän rakentajaksi
Kuusankoskella syntynyt, mutta kymmenenvuotiaasta lähtien Oulussa asunut 43-vuotias Jäväjä kertoo, että hänellä on sen verran sukurasitetta rakentamiseen, ettei koskaan osannut ajatella muuta alaa työurakseen. Hän opiskeli ensin kirvesmieheksi ammattikoulussa. Rakennusinsinööriksi hän valmistui Seinäjoella ammattikorkeakoulusta 1997.
Harrastuksiin kuuluu lasten jalkapalloilun seuraaminen ja tukeminen. Omaakin tekemistä on:
– Kesällä moottoripyöräily ja talvella moottorikelkkailu. Kesälomallani tein Hondan tuhatkuutioisella matkaendurollani 8 500 kilometrin ajomatkan viidessä päivässä.
Jäväjän 20 vuoden työrupeamaan on kuulunut useita mielenkiintoisia työmaita. Bittium on Jäväjälle erityinen kohde:
– Eteen on tullut paljon uusia asioita tiukan tietoturvallisuuden kannalta. Lisäksi tällä työmaalla ovat korostunut asiakkuus ja yhteistyö tilaajan kanssa.
Rakentamisen laatuteko -kisan yleisöäänestys
Myös yleisö saa tänä vuonna valita oman suosikkinsa kahdeksan Laatuteko-finalistin joukosta:
https://my.surveypal.com/Rakentamisenlaatuteko2017
Teksti ja Jäväjän kuva: Arto Rautiainen