Melkein jokaisella suomalaisella on mielikuva Joutsenmerkistä ja Joutsenmerkityistä tuotteista. Monelle Joutsenmerkityt päivittäistavarat kuten pesuaineet, kosmetiikka tai talouspaperi ovat kaupan hyllyltä tuttuja. Mutta millainen on Joutsenmerkitty kerrostalo?
Toimitilarakentaminen on tunnettu ympäristöluokistaan, kuten Breeamista ja Leedistä, mutta Suomen asuntorakentamisessa ympäristöluokituksen hakeminen on uutta. Joutsenmerkki on pohjoismainen ympäristömerkki, joka tarjoaa mahdollisuuden sertifioida asuinrakennus Joutsenmerkityksi. Tämä on ollut mahdollista pohjoismaissa jo jonkin aikaa ja Suomen NCC:llä me tartuimme haasteeseen viime vuoden puolella.
Idea Joutsenmerkitystä kerrostalosta syntyi tiiviin asiakasyhteistyön tuloksena VAV Asunnot Oy:n kanssa. VAV:illa ja NCC:llä on takana useita yhteisiä hankkeita, kuten Vantaan Asuntomessuille valmistunut luonnonvaratasapainoinen Opaalitalo. Joutsenmerkitty kerrostalo tuntui loogiselta jatkolta Opaalitalolle ja se myös tukee molempien yritysten kestävän kehityksen tavoitteita. Kehityshanke sai alkunsa syksyllä 2015.
Reilussa puolessa vuodessa olemme oppineet, että Joutsenmerkitty kerrostalo vaatii ennakointia ja perehtymistä. Suurin ero normaaliin rakennushankkeeseen verrattuna on Joutsenmerkin kriteerissä vaadittu dokumentaatiotaso kemikaaleille ja rakennustuotteille. Suunnitteluvaiheessa olemme jo harkinneet tarkkaan tulevia materiaalivalintoja.
Joutsenmerkin saamisen edellytyksenä on myös useita muita osa-alueita. Tavoitteena on rakentaa terveellinen ja turvallinen kokonaisuus, jossa kiinnitetään tuotteiden ja kemikaalien lisäksi erityistä huomiota muun muassa energiatehokkuuteen, sisäilmaan sekä rakentamisen prosessiin.
Suunnitteilla oleva kohde sijaitsee Vantaan Hakunilassa ja on yksi osa entiselle varikkoalueelle nousevaa uutta asuinkorttelia. Suunnitellut asunnot ovat yksiötä, kaksioita ja kolmioita. Asuntojen koot vaihtelevat 30 m²-72 m² välillä. Kohteen arkkitehtuurissa on pyritty löytämään yhteys kaavoituksen ja Joutsenmerkin vaatimuksille, kuitenkin säilyttäen mielenkiintoinen ja kutsuva arkkitehtuuri.
Reilu puoli vuotta on jo vierähtänyt ja meillä on loistava tiimi kasassa. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Kanttia2, rakennesuunnittelusta A-insinöörit Oy ja taloteknisestä kokonaisuudesta Optiplan Oy. Teemme tiivistä yhteistyötä hankkeessa mukana olevien eri osapuolien kanssa ja opimme koko ajan lisää. Matkaa on vielä jäljellä ennen kuin pääsemme edes rakentamaan ja vielä pidempi matka on siihen, kun lähes valmis rakennus arvioidaan ja mahdollisesti sertifioidaan. Halusimme kuitenkin kertoa tästä jo nyt, koska olemme aidosti ylpeitä siitä, että teemme jotain uutta ja muutamme toimialaamme.