Kuten tiedämme, kiinteistö- ja rakennusala on hiili-intensiivinen: pelkästään rakennusten energiankäytön osuus on noin 40 prosenttia Suomen vuosittaisesta energiankäytöstä ja vastaa noin 30 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Uudisrakennuksen elinkaaren hiilijalanjäljestä noin puolet taas muodostuu rakennusosista ja noin kolmannes 50 vuoden käyttövaiheen energiankäytöstä. Tämän tasoinen hiili-intensiivisyys on valtava haaste pyrkiessämme kohti hiilineutraalia Suomea. Toisin sanoen kiinteistö- ja rakennusala voi myös olla merkittävä osa tarvittavaa ratkaisua näissä pyrkimyksissä.
Katse rakennusmateriaaleihin
Energiantuotannon hiilijalanjälki on pudonnut ennakoitua nopeammin, mikä nostaa rakennusmateriaalien osuutta rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljestä. Hyvä kehitys näyttää jatkuvan, ja energiantuotanto on tiellä kohti hiilineutraaliutta. Hiilijalanjälkeä pienennettäessä katseet on siis kohdistettava rakennusmateriaaleihin.
Rakennusmateriaalien valmistajat kehittävät monin keinoin vähähiilisempiä tuotteita. Energian päästöprofiilin myönteinen kehitys auttaa osaltaan heitä tässä tavoitteessa. Ennen pitkää tulee kuitenkin raja vastaan ja kehitys hidastuu. On siis löydettävä muitakin keinoja, mutta millaisia?
Kurkistus keinoihin
Ensin on käännettävä katse suunnitteluun: rakennusten tilankäytön tehostaminen, materiaalimäärältään tehokkaiden rakenneratkaisujen käyttö ja rakenteiden kapasiteetin optimointi. Tämän keinovalikoiman käytössä on kuitenkin oltava huolellinen, jottei lyhennetä rakennuksen käyttöikää poistamalla muuntojoustavuuden ja muunnettavuuden mahdollisuuksia. Tällainen virhe olisi karhunpalvelus pyrkiessämme kohti vähähiilisempää kiinteistökantaa.
Toiseksi on tarkasteltava rakennusmateriaaleja. On etsittävä vähähiilisempiä materiaaleja totuttujen tilalle, esimerkiksi korvattava puurakenteilla betonisia. Puuvaramme eivät kuitenkaan riitä korvaamaan betonia laajassa mittakaavassa. Lisäksi puurunkoiseen rakennukseen vaaditaan erilaisia palonsuojaverhouksia, ääni- ja värinänvaimennusrakenteita ja palonsammutuslaitteisto, mitkä osaltaan nostavat rakennuksen hiilijalanjälkeä.
Ei kahta ilman kolmatta. Kierrätysraaka-aineiden ja teollisuuden sivuvirtojen merkittävää käyttöä rakennusmateriaalien raaka-aineina ja vanhojen rakennusosien uusiokäyttöä on myös hyödynnettävä. Kierrätettävän materiaalin arvo on säilytettävä mahdollisimman korkealla jätehierarkian tasolla. Se olisikin hyödynnettävä rakennusosina, ei vain uusioraaka-aineena.
Rakennusosien uusiokäytössä on ratkaistava aikatauluun, logistiikkaan, kustannuksiin ja laadunvarmistukseen liittyviä haasteita. Parhaimmillaankin laajassa mittakaavassa uudelleenkäyttöön soveltuvat vain kaikkein standardoiduimmat rakennustuotteet. Rakennusmateriaaleihin käytetty uusioraaka-aineiden osuus olisi tehtävä näkyväksi – mitä enemmän näkyvyyttä, sitä enemmän kysyntää, vaatimuksia ja intoa kehittää uusia tuotteita.
Neljäs mahdollisuutemme olisi vanhojen rakennusten käyttöiän jatkaminen ja rakennusten purkamisen edellytysten huomattava tiukentaminen. Perusteellisessakin laajamittaisessa saneerauksessa materiaalinkäyttö vähenee puoleen verrattuna uuden rakennuksen rakentamiseen, mikä näkyy matalampana elinkaaren hiilijalanjälkenä. Kun vielä energian päästöprofiili on merkittävästi parantumassa, heikompi energiatehokkuuskaan ei heikennä vanhan rakennuksen kilpailukykyä.
Mitä tahansa valitsemmekin, yhdellä keinolla tuskin pääsemme tavoitteisiimme. Varmaa on ainoastaan se, että jollain tavalla toimialamme paradigman on muututtava.
Lue myös muita blogitekstejä: Kestävä kehitys – NCC blog
