Tulevaisuuden toimisto

Modernit uudet toimitilat synnyttävät menestystarinoita

Alberga Business Parkin toimitilojen vuokrauksesta vastaava, myyntipäällikkö Susanna Forsberg iloitsee kohteen edustavista ja viihtyisistä tiloista, joihin on mukava viedä asiakkaita esittelykierrokselle. Forsberg on ollut mukana Alberga Business Parkin viimeisessä vaiheessa koko rakentamisen ajan ja tuntee kohteen erinomaisesti.

Leppävaaran kehittyvä työpaikka-alue on suosittu sijainti monelle yritykselle. Alberga Business Park on rakentunut kaupunkikeskuksen aitiopaikalle viidessä vaiheessa siten, että viimeisimpään E-taloon muutettiin sisään viime lokakuussa. Alberga Business Parkin vuokralaisten joukossa on monta menestystarinaa. Mikä tekee Alberga Business Parkista niin erinomaisen? Antaa Susannan kertoa.

Mitä asioita yritykset painottavat sijoittuessaan Albergaan?

Yritykset ovat olleet ihastuneita tilojen muunneltavuuteen sekä moderniin tekniikkaan, joka varmistaa hyvän sisäilman ja lämpötilan säädettävyyden. Albergan viihtyisät ja valoisat yleiset tilat huokuvat hyvää tunnelmaa. Työhyvinvointi on pinnalla ja siihen halutaan yrityksissä panostaa entistä enemmän. Edustavat, uudet toimitilat vaikuttavat myös työnantajamielikuvaan ja auttavat rekrytoinnissa. Albergan omat palvelut sekä erinomainen lounasravintola ovat kohteelle myös iso plussa.

Mikä on noussut Albergan menestystekijäksi?

Albergassa se on ehdottomasti sijainti Kehä I:n varrella, vain 300 metrin päässä juna-asemasta ja kauppakeskus Sellon monipuolisista palveluista. Kohde on helppo saavuttaa kaikilta pääväyliltä ja oman yrityksen logo loistaa Kehä I:tä käyttäville. Tulevaisuudessa pikaraitiotien pysäkki tulee myös sijaitsemaan lähellä Albergaa.

Mitä ekstraa saa muuttaessaan Albergaan?

Albergassa on runsaasti pyöräparkkeja sekä hyvät suihku- ja pukeutumistilat työmatkapyöräilyä harrastaville. B-talon edustavia ylimmän kerroksen sauna- ja kokoustiloja voivat vuokrata kaikki Albergan vuokralaiset ja ne ovatkin olleet paljon käytössä erilaisissa tilaisuuksissa. Sähköautot saavat pian myös omat latauspisteensä Albergassa. Paljon on puhuttu myös albergalaisten hyvästä yhteisestä fiiliksestä, joka innostaa kaikkia kohteessa työskenteleviä.

Miten käy, jos yritys kasvaa ja tarvitseekin isompia tiloja?

Talot on kytketty toisiinsa siten, että niissä voi laajentua myös horisontaalisesti, mikä onkin ollut aikaisemmin suosittua. Tämä E-talo on sarjan viimeinen vaihe eli uuteen taloon ei voi laajentua, mutta aina voi kysellä mitä seinän takana tapahtuu.

Sitten niihin menestystarinoihin, onko niitä Albergassa?

Totta on, että usea Albergan vuokralaisista on menestynyt niin, että toimitilojen kokoa on laajennettu aina seuraavaksi valmistuneeseen vaiheeseen. Yritys tarvitsee liiketoiminnan kasvattamiseen toimivat tilat, joita voidaan muunnella tilanteen ja tarpeen mukaan. Alberga on tähän oiva kasvualusta. Lue Albergan asiakkaidemme menestystarinoita täältä.

Vietimme Alberga Business Parkin valmistujaisia yhdessä kaikkien vaiheiden vuokralaisten kanssa keväällä. Katso video tapahtumasta:

Albergan viimeisessä E-talossa on vielä muutama toimitila vapaana. Ota yhteyttä ja kysy vapaata toimitilaa, Susanna Forsberg, p. 050 533 2090 tai susanna.forsberg@ncc.fi.

Tutustuthan myös muihin upeisiin toimitilakohteisiimme täällä.

Marjo Totro
Markkinointipäällikkö
NCC