Tulevaisuuden toimisto

Hyvä sisäilmasto on taloudellisesti tuottava

Kuinka tärkeä asia on työpaikan hyvä sisäilma? Kaikki haluavat hengittää puhdasta ilmaa, mutta hyvä sisäilma parantaa myös tuottavuutta ja saa ihmiset viihtymään töissä. Myös äänet, tärinät ja valaistusolosuhteet, kuten päivänvalon määrä tilassa, vaikuttavat voimakkaasti hyvinvointiin.

Lämpötilalla on väliä

Liian korkealla tai alhaisella lämpötilalla on haitallisia vaikutuksia terveyteen ja työkapasiteettiin. Veto voi aiheuttaa lihaskipuja, niskan jumiutumista ja silmien ärsyyntymistä. Normaalisti kehon oma lämmöntuotanto korvaa ympäristöön luovutetun lämmön. Jos työ ei kuitenkaan vaadi fyysistä aktiivisuutta, normaalin ruumiinlämpötilan säilyttäminen voi olla vaikeaa erityisesti kehon ääriosissa. Alhaiset lämpötilat voivat pahimmillaan aiheuttaa jopa sydän-, verisuoni- ja keuhkosairauksia.

Korkeat lämpötilat voivat sen sijaan aiheuttaa väsymystä, pahoinvointia, päänsärkyä ja keskittymiskyvyn heikentymistä. Keho reagoi korkeisiin lämpötiloihin hidastamalla työtahtia oman lämmöntuotannon vähentämiseksi. Kun tarkkaavaisuus, oppimiskyky ja harkinta heikkenevät, virheiden määrä ja samalla tapaturmariski kasvavat. Lämpökuormitus vaikuttaa ihmisen mielialaan samalla tavalla kuin muu kuormitus. Yrityksen kannattaa siis huolehtia hyvästä sisäilmasta, koska se auttaa ylläpitämään tuottavuutta ja työn laatua.

Viherseinällä viihtyisyyttä ja raikkautta

Viherkasveilla ja kukilla on työympäristön viihtyisyyttä lisäävä vaikutus. Mielikuvan vuoksi vihreitä kasveja ja asetelmia näkee työpaikoilla myös silkistä ja muovista tehtyinä. Aitojen kasvien uskotaan tuovan terveydellisiä vaikutuksia ilmaa puhdistavina elementteinä. Helsingin Sanomien artikkelissa kerrotaan, kuinka kasvien juuret lehtien sijaan olisivat se kasvin osa, jolla on eniten terveydellisiä vaikutuksia. Vihreässä ilmanpuhdistajassa uskotaan olevan potentiaalia ja puhtaasta ilmasta saattaa tulla yrityksille kilpailuvaltti.

Gladsaxe Company House

NCC:n toimistokohteissa viherseinää on testattu mm. Tanskan Gladsaxe-toimistotalossa, jossa kaunis seinä on päässyt vastaanottoaulaan. Tulevaisuuden toimistoissa viherseiniä tullaan varmasti näkemään enemmän, varsinkin, jos ne osataan yhdistää taitavasti ja näyttävästi toimiston muuhun sisustukseen.

Mauri Laurila
Yksikön johtaja
NCC Property Development

Vierasbloggaaja