Tulevaisuuden toimisto

Fengshuita toimistoon

Espoon Alberga Business Parkissa on toimitilat, jotka on sisustettu Fengshui-oppia hyödyntäen. Paikkatietoratkaisuihin erikoistuneen Esri Finlandin seitsemännen kerroksen tilat avautuvat kaikkiin ilmansuuntiin. Sisustuksessa on ilmansuuntiin liitetty niitä kuvaavat vuodenajat.

Vanhan kiinalaisen Fengshui-opin mukaan juuri ilmansuunnat ovat yksi merkittävä tekijä sisustuksessa elämänenergian parantamiseen. Fengshuin mukaan suunnitellut ja sisustetut Esrin tilat tarjoavat inspiraatiota ja eri tunnelmia työtehtävien tarpeiden mukaisesti syksyn väreistä kevään raikkauteen, kesän lämmöstä talveen rauhaan. Ajatukset saavat virrata vapaasti ja ihmiset kohdata. Tilat rauhoittavat ja auttavat keskittymään tai pistävät innostumaan ja inspiroitumaan eri värimaailmojen siivittäminä.

Länsipuolen syksyinen värimaailma voimaannuttaa, idässä on keväisen raikasta ja etelän kesässä kirkasta. Punaista ja oranssia hehkuva inspiraatiotila saa väkisinkin aurinkoiselle mielelle. Värikkäät valokuviin perustuvat akustiikkataulun antavat energiaa. Pohjoisen talvessa värimaailma viilenee ja akustiikkataulut ovat Kolin lumimaisemasta. Seesteinen ja rauhoittunut tunnelma valtaa mielen.

Mikä ihmeen Fengshui?

Tuhansia vuosia vanha Fengshui-oppi on Kiinassa edelleen hyvin suosittua, länsimaissakin se on kasvattanut suosiotaan vuosikymmeniä, erityisesti sisustusoppina. Feng tarkoittaa tuulta ja shui vettä. Tarkoituksena on rakentaa harmoninen ympäristö. Alkuperäisessä opissa on mystisiäkin ominaisuuksia, mutta länsimaissa siitä on otettu käyttöön lähinnä monia käytännön vinkkejä tuomaan hyvää oloa rakennetun ympäristön kautta. Se kannustaa myös siisteyteen, järjestykseen ja minimalistiseen sisustukseen.

Tuo ripaus Fengshuita toimistoon

  • Sijoita yhteiset taukotilat ja neuvotteluhuoneet eteläosaan.
  • Pohjoiseen tilat, joissa kaivataan rauhaa ja kerätään varallisuutta.
  • Suosi pehmeitä muotoja sisustuksessa.
  • Säilytä terävät työkalut laatikossa tai kaapissa.
  • Suosi kasveja ja tuo tuoreita kukkia.
  • Virtaava vesi on hyväksi – vaikka pieni suihkulähde!
  • Tulielementti tukee älyllistä tekemistä ja luovuutta.
  • Tuo puumateriaalia tai puuesine työtilaan.
  • Siivoa pois pölyt ja kauan käyttämättömänä olleet tai epämiellyttävältä tuntuvat tavarat.
  • Älä sijoita työpöytääsi niin, että selkäsi takana on ovi.
  • Aseta näkyviin kuvia tai esineitä, jotka muistuttavat sinua tavoitteistasi.

Millaisen toimiston sinä haluaisit? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan inspiroivat työtilat sinun yrityksellesi upeaan Alberga Business Parkiin.

Vierasbloggaaja Yirui Jiang, projektipäällikkö, NCC Property Development

Vierasbloggaaja