Nauraminen ja positiiviset kokemukset lisäävät työtehoa ja luovuutta

Kun talousosaston Matti ja Sirpa viihdyttävät toisiaan hauskoilla jutuilla tai nettivideolla, he saavat paljon enemmän kuin pelkän tauon työtehtävistä. Monet tutkimukset osoittavat, että iloiset työntekijät keksivät parempia ratkaisuja työn haasteisiin.

Kun talousosaston Matti ja Sirpa viihdyttävät toisiaan hauskoilla jutuilla tai nettivideolla, he saavat paljon enemmän kuin pelkän tauon työtehtävistä. Monet tutkimukset osoittavat, että iloiset työntekijät keksivät parempia ratkaisuja työn haasteisiin.

Positiivisen psykologian alalla tehty tutkimus osoittaa, että mielentilamme vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten ajattelemme ja hoidamme erilaisia tehtäviä. Tutkimuksissa on osoitettu, että hyvällä mielellä ihmiset muun muassa käsittelevät tietoa nopeammin, tekevät päätöksiä tehokkaammin ja ajattelevat luovemmin. Olen myös havainnut tämän ilmiön monissa työntekijöissä. Ihmiset yksinkertaisesti työskentelevät toisella tavalla, kun heillä on hauskaa työkavereidensa kanssa ja he kokevat arjessa positiivisia tunteita.

Organisaatiokulttuuri ja työympäristö tien tasoittajina

Olen havainnut, että työntekijöiden hyvä mieli kumpuaa organisaatiokulttuurista. Organisaatiokulttuurin pitää yksinkertaisesti olla sellainen, että työntekijät juttelevat ja viihtyvät keskenään arjessa. Vastuu asiasta kuuluu osittain johdolle, ja myös työympäristöllä on vaikutusta asiaan.

Avokonttori auttaa luomaan hyvää tunnelmaa, sillä se edistää spontaania keskustelua ja tarjoaa enemmän tilaisuuksia yhdessä nauramiseen ja positiivisten tunteiden kokemiseen kuin kotitoimisto tai erilliset työhuoneet. Kun työntekijät kuulevat toisensa avokonttorissa, hauskat kommentit tai tapahtumat eivät jää pienen ryhmän huviksi, vaan niistä pääsee nauttimaan koko osasto tai tiimi.

Hyvä investointi

Se, että johtajat ja työntekijät pyrkivät lisäämään arjen positiivisia kokemuksia, on aina taloudellisesti kannattavaa. Tämä näkyy siinä, miten työntekijöiden henkisten resurssien määrä ja laatu (jota kutsutaan myös psykologiseksi pääomaksi) vaikuttaa heidän taipumukseensa hakeutua pois työpaikalta. Arjessa koetut myönteiset tunteet kasvattavat työntekijöiden psykologista pääomaa. Tätä resurssia työntekijät voivat käyttää, kun he kohtaavat haasteita tai eivät viihdy työpaikallaan. Jos henkisen tilin saldo on plussan puolella, tutkimusten mukaan

  • uskomme vahvemmin siihen, että voimme löytää ratkaisuja haasteisiin oikeilla toimilla
  • suhtaudumme optimistisemmin siihen, että menestymme tehtävissämme nyt ja tulevaisuudessa
  • saavutamme tavoitteemme tehokkaammin ja löydämme tarvittaessa vaihtoehtoisia ratkaisuja niiden saavuttamiseksi
  • meillä on paremmat edellytykset kohdata haasteita ja vastoinkäymisiä työssämme.

Päivittäinen nauru ja työpaikan hyvä henki vähentävät stressiä, antavat voimia, lisäävät työn iloa ja vahvistavat yhteistyö- ja yhteishenkeä työntekijöiden kesken. Siksi ei lainkaan hullumpi ajatus jakaa hauska juttu vieressä istuvan kollegan kanssa.

Tutustu tulevaisuuden työympäristöihin, jotka mahdollistavat yhteisöllisyyttä lisäävät luontevat kohtaamiset ja yhdessäolon työpäivän aikana. Lue myös asiakkaidemme kertomuksia täältä.

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.