Kesäharjoittelijat ovat saapuneet NCC:n työmaille

NCC:llä pyörii harjoitteluohjelma rakennusalan opiskelijoille ja tänäkin kesänä työllistämme 130 kesäharjoittelijaa. NCC:n eri toimialat tarjoavat monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia ja lopulta urapolkuja alan opiskelijoille.  

NCC:llä pyörii harjoitteluohjelma rakennusalan opiskelijoille ja tänäkin kesänä työllistämme 130 kesäharjoittelijaa. NCC:n eri toimialat tarjoavat monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia ja lopulta urapolkuja alan opiskelijoille.  

NCC:n harjoitteluhaku alkoi jo viime vuoden joulukuussa ja helmikuun loppuun mennessä hakemuksia oli tullut noin 1200. Hakemuksista 130 valikoitui NCC:lle töihin ja nyt he ovat aloittaneet harjoittelujaksonsa. Lisäksi NCC työllistää yksittäisiä muiden alojen kesäharjoittelijoita, lähinnä toimistoilla.

–NCC oli jäänyt hyvin mieleen eri opiskelijatapahtumista, missä syksyn ja talven aikana olimme, ja tuntuu, että NCC nähdään tällä hetkellä kiinnostavana työnantajana opiskelijoiden keskuudessa, NCC:n HR-koordinaattori Reetta Kilpeläinen toteaa.

Rakennusalan harjoittelupaikat liittyvät kiinteästi opintovaatimuksiin ja tukevat oppimista monin tavoin. Siksi onkin tärkeää, että harjoittelijat pääsevät NCC:llä näkemään työmaan koko arjen monipuolisesti alun haalariharjoittelusta työnjohtoharjoitteluun asti. Näin muodostuu selkeä kuva siitä, mihin opinnoissa opittuja taitoja tullaan työelämässä tarvitsemaan ja teoria muuttuu käytännöksi. NCC:llä on pitkät perinteet harjoittelijoiden kasvun tiestä ja harjoittelujaksoa on aina myös kehitetty esimerkiksi harjoittelijoiden antaman palautteen pohjalta. Palautetta pyydetään kaikilta harjoittelujakson lopussa.

Perehdytys tehdään perusteellisesti

Turvallisuus on kaiken tekemisen lähtökohta ja NCC:n harjoittelijat pyydettiinkin osallistumaan jo huhtikuun lopulla netin kautta tapahtuvaan esiperehdytyspeliin, jossa suuri pääpaino oli juuri työmaan turvallisuudella. Harjoittelijoiden yhteisperehdytys tehtiin tänä vuonna koronatilanteen vuoksi poikkeuksellisesti Teams-kokouksen kautta ja samalla mukaan saatiin myös koko maan harjoittelijat kerralla. Harjoittelijoiden perehdytykseen panostetaan NCC:llä ylintä johtoa myöten. Äänessä olivat esimerkiksi NCC Buildingin maajohtaja Mika Soini, viestintäjohtaja Merja Alastalo ja työturvallisuusjohtaja Arto Huhtanen. Heidän lisäkseen eri toimialajohtajat esittelivät omille harjoittelijoilleen laajemmin toimialaansa pienemmissä Teams-ryhmissä. Harjoittelijoille oli lisäksi järjestetty pienryhmissä verkostoitumispeli.

–Halusimme painottaa opiskelijoille verkostoitumisen tärkeyttä. Nyt on se hetki, kun luodaan omaa ammatillista verkostoa, mikä on uran kannalta merkityksellistä. Olemme myös kannustaneet NCC:n vakituista henkilöstöä ottamaan harjoittelijat mukaan heidän verkostoihinsa. Uusi asia perehdytyksessä meillä oli tänä vuonna pelillistäminen, mikä tukee verkostoitumista käytännössä ja näin nuoret myös oppivat toisiltaan ja jakavat tietoa työmaatyöskentelystä, Reetta Kilpeläinen sanoo.

Yhteisten perehdytysten lisäksi tärkein perehdytys tehdään tietysti jokaisen oman työn äärellä työmaalla.

–Harjoittelijat ovat meille tärkeä keino saada tulevaisuuden tekijöitä ja lyhyemmällä aikavälillä saada kiireapua vakinaisten toimihenkilöiden avuksi kesäloma-aikaan. Perehdytys on tärkeässä roolissa, jotta harjoittelusta saadaan paras hyöty NCC:lle ja harjoittelijalle itselleen. On tärkeää, että harjoittelijoille luodaan selkeät tavoitteet sekä vastuualueet ja annetaan ohjaaja, jonka puoleen voi kääntyä, kun kysymyksiä tulee, yksikön johtaja Teemu Tynkkynen korjausrakentamisesta sanoo.

Ohjaaja on harjoittelijan tuki ja turva

NCC:llä jokaiselle harjoittelijalle nimetään ohjaaja, joka seuraa ja valvoo harjoittelijan työtä, antaa palautetta ja valmentaa myönteiselle kehityksen tielle. NCC:n esimiehiä on kannustettu palautteen antamiseen.

–Jos on innokas harjoittelija, joka haluaa tehdä uusia asioita, niin hänelle pyritään tietysti myös antamaan mahdollisuuksia. Kun työt menevät hyvin, pitää osata kehua ja kiittää. Yksilöllistä palautetta kaivataan aina lisää ja pitää myös muistaa kannustaa. Vakituisen henkilöstön kannattaa aina myös olla avoin ja vastaanottavainen, uusia ideoitakin saattaa harjoittelijoiden mukana tulla, Reetta Kilpeläinen toteaa.

Teemu Tynkkysellä on paljon kokemusta harjoittelijoiden kanssa työskentelystä ja hän haluaakin lähettää terveiset kaikille harjoittelijoille:

–Harjoittelijalta odotan reipasta asennetta ja rohkeutta kysyä, kun ei itse tiedä. Puutu rohkeasti myös epäkohtiin, etenkin työturvallisuudessa, ja pyydä tähän tarvittaessa tukea muilta työnjohtajilta. Toivotan kaikille hyvää ja turvallista kesää ja toivon että saatte hyvää kokemusta ja oppia tulevaisuuteen!

NCC haluaa olla vastuullinen työnantaja ja on sen myötä sitoutunut Sanoma Median Oikotien Vastuullinen kesäduuni (#VKD) -kampanjaan.

Oletko rakennusalan ammattilainen? Katso NCC:n avoimet työpaikat!

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


This website uses cookies

Cookies ("cookies") consist of small text files. The text files contain data which is stored on your device. To be able to place some type of cookies we need your consent. We at NCC Sverige AB, corporate identity number 556613-4929 use these types of cookies. To read more about which cookies we use and storage duration, click here to get to our cookiepolicy.

Manage your cookie-settings

Necessary cookies

Necessary cookies are cookies that need to be placed for fundamental functions on the website to work. Fundamental functions are for instance cookies that are needed for you to use menus and navigate the website.

Functional cookies

Functional cookies need to be placed for the website to perform in the way that you expect. For instance to remember which language you prefer, to know if you are logged in, to keep the website secure, remember login credentials or to enable sorting of products on the website in the way that you prefer.

Statistical cookies

To know how you interact with the website we place cookies to collect statistics. These cookies anonymize personal data.

Personalization cookies

In order to provide a better experiance we place cookies for your preferances

Ad measurement cookies

To be able to provide a better service and experience we place cookies to tailor marketing for you. Another purpose for this placement is to market products or services to you, give tailored offers or market and give recommendations on new concepts based on what you have bought from us previously.