Virtuaalikypärä päässä kohti yhdistettyä todellisuutta

Virtuaalikypärän kautta rakennustyömaan suunnitelmat avautuvat uusin silmin täysin uudessa ja helposti hahmotettavassa ulottuvuudessa. Uusin teknologia on nyt rakennustyömaakäytössä ensimmäistä kertaa Leppävaaran Hatsinanpuistossa, OOPS’in työmaalla. Vastaavaa ei ole muualla Suomessa vielä nähty.

Virtuaalikypärän kautta rakennustyömaan suunnitelmat avautuvat uusin silmin täysin uudessa ja helposti hahmotettavassa ulottuvuudessa. Uusin teknologia on nyt rakennustyömaakäytössä ensimmäistä kertaa Leppävaaran Hatsinanpuistossa, OOPS’in työmaalla. Vastaavaa ei ole muualla Suomessa vielä nähty.

OOPS’in työmaalla rakennetaan mittalaite- ja ohjelmistotalo Trimblen uutta Suomen pääkonttoria, jossa kokeillaan uusia digitaalisia työkaluja ensimmäisinä maailmassa. Yhteistyön ansiosta pääsemme pilotoimaan suunnittelua ja rakentamista hyödyntäviä laitteita ja ohjelmistoja. Digi-insinöörinä vien digitalisaation ilosanomaa eteenpäin sekä kehitän yhdessä muiden kanssa työnkulkuja.

Trimblen XR10 Hololens -virtuaalikypärä julkaistiin vuonna 2019 ja OOPS’in työmaalle se rantautui keväällä 2020. Ensimmäinen kokemus oli jopa absurdi, mutta harjoittelun ja kokemuksen kautta uuden työkalun käyttäminen on solahtanut arkeen. Puolen vuoden kokemuksella voi jo sanoa, että kyseessä on mielenkiintoinen kokonaisuus, jolle varmasti löytyy jatkossa monenlaisia käyttömahdollisuuksia.

Mikä ihmeen yhdistetty todellisuus?

Virtuaalitodellisuudessa käyttäjä ”eristetään” ulkomaailmasta VR-laseilla täysin virtuaaliseen ympäristöön. Lisätty todellisuus puolestaan tuo käyttäjälle visuaalisesti lisätietoa läpikatsottavan laitteen ruudulle. Uusinta uutta edustava yhdistetty todellisuus taas yhdistää virtuaalitodellisuuden reaalimaailmaan.

Yhdistetyn todellisuuden teknologiat madaltavat eroja reaalimaailman ja digitaalisen maailman välillä. Virtuaalikypärän kautta katsomalla näet sekä todellisuuden ja että virtuaalisen todellisuuden, ja pystyt vertaamaan suunnitelmia suoraan työmaalla olevaan tilanteeseen kävelemällä paikan päällä.

Virtuaalikypärä auttaa tiedon visualisoinnissa, tuo yhdistetyn todellisuuden lähemmäs työmaa-arkea sekä tarjoaa uusia keinoja päästä paikkoihin, joihin yleensä ei ole pääsyä. Jos tätä teknologiaa vertaa paperilla oleviin suunnitelmiin, kyse on kuin yöstä ja päivästä. Virtuaalikypärän silmin näet heti, miten jonkin putken pitää kulkea jossain, voit avata objektin tiedot, ottaa mittoja mallin ja rakennetun suhteen sekä laittaa suunnittelijalle tiedot eteenpäin kuvan kanssa.

Kuin ottaisi uuden kännykän käyttöön

Itse kypärä näyttää varsin tutulta työmaakypärältä, joskin suojalasien paikalla on etuvisiiri ja kypärän takapuolella akku. Tämä setti sopii sisätöihin, mutta ulkona ja maastossa käytetään Trimblen Sitevisionia eli yhdellä kädellä pidettävää ison joystickin näköistä ohjainta, jossa on GNSS-vastaanotin ja kännykkä.

Järjestelmä perustuu Windows-käyttöliittymään ja se on varsin helppokäyttöinen. Uuden opettelu toki vaatii hieman harjoittelua ja käyttökokemusta, kunnes siitä tulee rutiinia. Trimblen uuden työkalun opiskelua voisi verrata uuden puhelimen käyttöönottoon.

OOPS’issa virtuaalikypärä on talotekniikan asentajien käytössä ja se on otettu innostuneesti vastaan. Teknologia tarjoaa suunnitelmien katselemisen ja vertaamisen ohella tulevaisuudessa paljon muitakin mahdollisuuksia, kuten työmaan toteumaseurannan ja mittaamisen.

Katselmukset siirtyvät etähommiin

Käytännössä kypärä kartoittaa ympäristöä siihen integroitujen sensorien avulla ja tietomalli näkyy kypärän käyttäjän näkökentässä. Kun tietomalli on sijoitettu todellisen maailman mukaisesti, kypärä päässä kävellään haluttuun kohtaan ja samalla voidaan verrata esimerkiksi tietomallissa olevaa ja työmaalla asennettua putkea. Menikö homma siis putkeen ja kohtasivatko suunnittelu ja todellisuus toisensa?

Virtuaalikypärän kautta voi myös välittää livekuvaa työmaalta etänä järjestettyihin työmaakokouksiin sekä osallistaa isolla asiantuntijajoukolla työmaan edistymistä ja kohteen yksityiskohtia. Näin etäjoukot näkevät työmaan reaaliajassa ja voivat vaikka merkata havaintojaan suoraan malliin. Koronaepidemian aikana tämäkin on tuonut uusia mahdollisuuksia työmaan arkeen.

Yhdistetty todellisuus ja virtuaalikypärä tarjoavat työmaalle uuden ulottuvuuden. Saamamme palautteet ja kokemukset kertovat hyvää. Uutta teknologiaa pidetään toimivana ja työn seuraamista helpottavana.

Teemme näkyvästi sen, minkä lupaamme

Uuden teknologian kotouttaminen työmaalle vie aina aikansa. Koska vastaavaa ei ole ennen muilla työmailla Suomessa nähty, OOPS’issa mennään etunojassa. Uuden opettelussa on vain ylitettävä tietty kynnys ja lähdettävä kokeilemaan.

Yhdistetty todellisuus helpottaa yksityiskohtien hallintaa, kehittää suunnittelua ja mallintamista, nopeuttaa monien vaiheiden tekemistä, lisää ymmärrystä ja vähentää virheitä. Kun rakennettavaa kohdetta voidaan seurata etänä yhdessä asiakkaan kanssa, myös luottamus kasvaa. Teemme näkyvästi sen, minkä lupaamme.

Vaikka olemmekin vielä alkumetreillä, edessä näkyy valoisa tulevaisuus, jossa uudella teknologialla on yhä suurempi rooli. Mahdollisuuksia riittää, joten on mielenkiintoista nähdä, mihin kaikkeen yhdistetty todellisuus vielä taipuukaan.

Seuraa Trimblen ja NCC:n yhteistyöhankkeen etenemistä täällä
Tutustu kohteeseen www.oopsespoo.fi 

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


  • Piia Kauppinen

    27 tammikuuta, 2021 20:54

    Olipas hauska käydä pyörähtämässä trimblen kierroksella ja vähän mittaillakin. Hieno kuulla jotta talotekniikka käyttää jo tehokkaasti vr laseja. Tehokkaalla käytöllä ja opettelemisella suunta pysyy hyvänä.

  • This website uses cookies

    Cookies ("cookies") consist of small text files. The text files contain data which is stored on your device. To be able to place some type of cookies we need your consent. We at NCC Sverige AB, corporate identity number 556613-4929 use these types of cookies. To read more about which cookies we use and storage duration, click here to get to our cookiepolicy.

    Manage your cookie-settings

    Necessary cookies

    Necessary cookies are cookies that need to be placed for fundamental functions on the website to work. Fundamental functions are for instance cookies that are needed for you to use menus and navigate the website.

    Functional cookies

    Functional cookies need to be placed for the website to perform in the way that you expect. For instance to remember which language you prefer, to know if you are logged in, to keep the website secure, remember login credentials or to enable sorting of products on the website in the way that you prefer.

    Statistical cookies

    To know how you interact with the website we place cookies to collect statistics. These cookies anonymize personal data.

    Personalization cookies

    In order to provide a better experiance we place cookies for your preferances

    Ad measurement cookies

    To be able to provide a better service and experience we place cookies to tailor marketing for you. Another purpose for this placement is to market products or services to you, give tailored offers or market and give recommendations on new concepts based on what you have bought from us previously.