Näkymät

Vatupasseja, räppiä ja savolaisia vääntäjiä – blogikuulumisia Kuopion museon työmaalta

Vuonna 1907 valmistuneen Kuopion Museon peruskorjaus- ja laajennushankkeessa vanhan osan purkutyöt jatkuvat ja uudisosan elementtiasennukset ovat alkaneet. Kirvesmies Jukka Laurio kirjoittaa museon työmaalta blogia, jossa hän kertoo mietteitään ja työmaan kuulumisia. Aiemmassa blogikoosteessa saimme kuulla mm. museon mammutista ja kummituksista. Lue, mitä Jukka on viime aikoina blogannut.

Vatupassit

Työmaamme kahvitupaan on ilmestynyt suomalaista taidelasia 60-luvulta. Pullot ovat löytyneet museon purkutöiden edetessä, milloin seinärakenteiden välistä, milloin puulattioiden alta. Ne ovat osa suomalaista rakennushistoriaa ja kertovat rakennusmiesten arjesta tuossa ajassa. 1960-luvun alussa museo sai lisätilaa, kun VPK:n ruiskuhuoneosan päälle rakennettiin kaksi lisäkerrosta. Suurin remontti tehtiin vuosina 1968–1971, jolloin koko rakennus muokattiin museokäyttöön sopivaksi. Silloin ei ollut vielä käytössä muovisia eväspulloja, joten mehut ja maidot tuotiin työmaalle lasipulloissa. Kahden villasukan sisässä olevassa pullossa oleva eväsjuoma säilyi hyvinkin iltapäivälle asti. Saattoivat ne vedellä täytettynä toimia hätätilanteessa vatupassinakin.

Joskus työmaalle on tuotu väkevämpää viinaa pakkaskeleillä, koska korkojen mittaukseen käytettiin vaaitusletkua. Vesi olisi jäätynyt letkussa. Korkki ja merkki, vanhemmat rakentajat muistavat letkutekniikan ja se on edelleen toimiva ja tarkka menetelmä. Itse käytin sitä viimeksi 15 vuotta sitten. Nykyaikana käytetään lasereita ja kun olemme ajaneet museolla metrin korkoja seiniin, olemme huomanneet, että näkyvissä olevat vanhat viivat ovat aivan kohdallaan. Tästä voimme päätellä, että letkut eivät ole jäätyneet, eikä viina ole muuttunut vedeksi yön aikana.

Koskenkorva-pulloa tutkimalla paljastuu se, että se on tuotu rakennukseen vuonna 1968. Vuonna 1961 akateemikko Tapio Wirkkala suunnitteli pulloon uuden abstraktin etiketin ja vuodesta 1965 siinä on lukenut ”valmistettu viljasta”. Tuotenumero muuttui kolminumeroiseksi 1967, joka tuossa pullossa on 013. Vuonna 1968 Oy Alkoholiliike Ab lyhennettiin muotoon Oy Alko Ab, joten voimme päätellä kyseisen pullotteen olevan ajalta ennen tuota muutosta. Prosenttimerkintä pulloihin tuli vasta 1972, ja sitä ei löydy yhdestäkään löytyneestä pullosta.

Maito oli vielä 1972 pusseissa jotka olivat tosi hankalia työmaakäytössä, mutta maitotölkkien ja muovi- ja termospullojen myötä on loppunut lasipullojen käyttö. Se on lisännyt työturvallisuutta merkittävästi, kun työmailla ei ole pullonsirpaleita, eikä niin moni astu korkin päälle.

Räppiä

Tällä kertaa en kirjoita pelkästään omasta työmaastamme vaan työmaista yleensä ja niiden työturvallisuudesta, jota käyn seuraamassa useammassa kohteessa. Työmailla on käytössä työmaavarusteohje, jossa kerrotaan työssä käytettävistä henkilökohtaisista suojaimista. Ohje käydään läpi perehdytyksessä työmaalle tultaessa, mutta siitä huolimatta joutuu alussa puuttumaan uusien toimijoiden varusteiden käyttöön. Ilmeisesti kyse on kuullun ymmärtämisestä, välinpitämättömyydestä tai ei ole tietoa siitä, että esim. silmävammat ovat suojalasien käytön myötä muuttuneet harvinaisiksi ja leukahihnat kypärissä ovat pelastaneet monta henkeä.

Olisiko parempi ja lisäisikö kuullun ymmärtämistä, jos perehdytykseen lisättäisiin laulu työmaan varusteohjeesta? Painuisiko asia mieleen paremmin musiikin keinoin? Esimerkkinä mainitsen George Malmstenin Lasten liikennelaulun, joka kannattaisi soittaa radiossa joka viikko työmatka-aikaan ja M.A. Nummisen opettavaiset laulut; Nuoren aviomiehen on syytä muistaa ja Jenkka hevosen puhdistamisesta. Vanhemmat nämä muistavat ja nuoremmat voivat katsoa youtubesta.

Olisipa hienoa, jos joku säveltäisi Työmaavarusteohje-räpin. Kertosäkeenä olisi,

Työntekijät, jotka eivät noudata ohjetta, poistetaan työmaalta.

Laulaja meillä on työmaalla omasta takaa. Viime viikonloppuna Tahkolla pidetyissä SM-karaokekisoissa kolmanneksi tuli Kuopion Eminem, Eelis Kärki, NCC. Katso Eeliksen finaalikierroksen esitys täältä (Youtube).

Työmaallemme on ilmestynyt mammutin seuraksi mäyräkoira. Vartioinnin lisäksi se myös tunnistaa saneerauspuolen haitta-aineet ja osoittaa ne seisomalla.

Viäntäjiä

Ihme viäntäjiä ovat savolaiset. Tämä paljastui, kun museon torneista poistettiin pellitys. Tornien konesaumapellitykset ovat vaatineet taitoa, mutta myös peltien alusrimoitusta ja koolausta voi pitää vaativana ammattityönä. Rimojen muotoon taivutus ei onnistu pelkästään puhumalla, tarvitaan käden taitoja. Runkotyö vaatii hyvän suunnitelman ja tekijältä melkoisia veneentekijän taitoja. Kaareva rimoitus on tarvinnut oksattoman puun ja vaikka olisi käytetty vasta sahattua puuta niin varmaan jonkunlaista keittämistä on harjoitettu. Jäykimpiin rimoihin on jouduttu tekemään tappouria. Kieroutta on harjoitettu, mutta myötäpäivään.

Siinä on varmaan välillä pidetty tuumaustaukoja ja poltettu piipulliset. Piipun polttaminen antaa viisaalle miehelle aikaa ajatella ja tyhmälle jotain minkä laittaa suuhun. Tässä on olleet viisaat miehet asialla. Oletusta polttelusta vahvistaa löytö, joka tehtiin tornien välisen yläpohjan purutäytteistä. Purujen seassa lepäsi hyvin säilynyt piipun koppa, jonka voi hyvin kuvitella viäräleukaisen savolaisrakentajan leukaperiin. Siinä sen on kiurunnut kämmenessä kun on mietitty taivutusmuotoja. Suattaa se taipuu tai ossoo se olla taipumatakkii mutta sitten ainakii toisinpäin se taipuu.

Jukka Laurio
Kirvesmies, NCC

Vierasbloggaaja