Viime aikoina on paljon puhuttu sähköenergian hinnasta ja sähkön riittävyydestä talvikautena. Olemme tottuneet siihen, että sähköä on ollut saatavilla, paitsi joidenkin voimakkaiden myrskyjen jälkeen. Toki silloinkaan useimmissa kaupungeissa ei ole ollut ongelmia, koska siellä kaikki kaapelit ovat käytännössä maahan sijoitettuja.
Nyt ennustetaan tai ainakin varoitetaan, että talvella tulee olemaan sähkökatkoksia jopa koko maassa. Ei toki samanaikaisesti, vaan jaksottaen pienemmille alueille. Katkoilla on merkitystä niin jokaisen omassa kodissa kuin työpaikoilla. Fingrid on ilmoittanut, että mahdollisiin sähkökatkojen toteutumiseen vaikuttavat kolme merkitsevää seikkaa; toimiiko meidän uusi ydinvoimala Olkiluoto 3 moitteettomasti, onko talvi lauha, ja saammeko tuotua Ruotsin ja Viron kautta sähköenergiaa. Jos on kovat pakkaskelit ja Olkiluoto 3 ei tuota suunnitellusti energiaa, niin katkoja on todennäköisesti tarjolla.
Monelle saattaa olla ehkä yllättävä tieto, että Suomen tuulivoimakapasiteetin ennakoidaan olevan vuoden lopussa noin 5000 MW, kun Olkiluoto 3:n kapasiteetti on mainittu olevan 1600 MW. Ja arvioiden mukaan seuraavan kolmen vuoden päästä tuulivoimakapasiteetti on jo 10 000 MW. Toki kovilla pakkasilla on usein melko tuuleton keli, jolloin energian tuotto ”tuulimyllyillä” on vähäinen. Mahdolliset sähkökatkot on kerrottu olevan noin 2 tunnin jaksoja. Todennäköisesti nuo katkot kohdistuvat huippukulutuksiin eli aamuihin klo 6–9 sekä iltapäiviin klo 15–18. Sähkökatkot tiedetään todennäköisesti edellisenä iltana, mutta yllätyksiä voi olla luvassa. Siihenkin pitää pahimmillaan varautua, että katko tulee ennakoimatta.
Miten rakennustyömailla varaudutaan sähkökatkoihin?
Ennakointi on avainsana tässäkin. Varautumisessa pitää huolehtia, että työturvallisuutta ei vaaranneta katkon aikana tai sähköjen palautuessa. Toimiiko työmaiden valaistus akkuvarmennuksella, onko niiden toimivuus myös testattu? Miten ohjeistetaan työmaan hissien käyttö huomioiden varoaika ennakoituun katkoon tai jopa hissien evakuointiin? Työmaiden tulee tehdä ennakkovalmistelut jo hyvissä ajoin sekä yksikohtaisemmat toimenpideohjeet kaikille työmaalla työskenteleville sähkökatkon varalta. Mitkä ovat työmaan kriittisiä toimintoja? Onko se esimerkiksi pohjavesien pumppaus tai betonointityö? Entä jos torninosturiin jääkin elementti roikkumaan ja tuulee? Huomioitavia asioita on paljon muitakin. Työnsuunnittelun merkitys kasvaa siis entisestään tuleva talvena.
Aggregaatti (sähkövoimakone) voi edesauttaa jatkamaan työmaan toimintoja ainakin osittain. Kuitenkin esimerkiksi torninosturin käynnistysvirta lienee suuruusluokkaa 80–180 kVA, joka asettaa melkoisia vaatimuksia aggregaateille. Käytännössä pienemmilläkin aggregaateilla pärjää tietyissä työvaiheissa. Yksi vaihtoehdoista on myös työmaan pysäyttäminen katkon ajaksi ja etenkin mikäli katkoja on useampia työvuoron aikana. Työajan siirto voi tulla myös kyseeseen, jos katko on tiedossa edellisenä päivänä tai aiemminkin, mutta kivuton ei ole tuokaan ratkaisu. Ovatko sähkökatkot rakennusalan yleisten sopimusehtojen (YSE) mukaan ylivoimainen este? Ei ehkä yksi lyhyt katko, mutta entä jos niitä on enemmän tai lukuisia? Näistä tullee alalla keskustelua. Toivotaan ettei sähkökatkoja tule, niin on vähemmän pohdittavaa!
Sähkön korkea hinta on jo opettanut meitä säästämään. Uskon, että kotitalouksissa ollaan aktiivisia säästöihin etenkin, jos ei ole niin sanottu vanhalla hinnalla oleva määräaikainen sähkösopimus, jossa energia on jopa reippaasti alle 10 senttiä/kWh. Rakennustyömailla ja kiinteistöissä on monia energiansäästökohteita jo toteutettu ja jatkuva parantaminen jatkuu. Nostan kuitenkin esille esimerkiksi dataan perustuvan automatiikan ja etäohjauksen edelleenkehityksen, jolla voitaisiin vähentää sähkönkulutusta tai ohjata sitä osittain edullisempaan ajankohtaan useimmilla rakennustyömailla nykyistä paremmin. Vaarantamatta kuitenkaan rakenteiden kuivumista. Merkitystäkö? Kaikilla hyvillä toimenpiteillä on vaikutusta.
Tätä kirjoittaessani Ukrainassa on ollut viime aikoina hetkittäin miljoonia ihmistä ilman sähköä ja syy tiedetäänkin. Meidän sähkömurheet täällä Suomessa eivät ole mitään tuohon verrattuna.
Sinivalkoiset kynttilät pitääkin ottaa kaapista jo esille itsenäisyyspäiväämme varten ja asettaa ne tuolloin ikkunan eteen, vaikka pistorasiasta tuleekin sähköä.