Night at the Museum
Öisin nukutaan ja monet näkevät unia kuten minäkin joka yö. Tässä iässä eroottiset unet ovat jääneet vähemmälle, eikä aina jaksa katsoa uusintoja, joten alitajunta tekee temppujaan ja palauttaa uinujan joskus työmaalle. Kyse ei mielestäni ole työperäisestä stressistä unien laatu huomioon ottaen.
Eräänä yönä olin museon vanhan osan kolmannessa kerroksessa, ns. ullakkokerroksessa, johon rakentuu ilmastoinnin konehuone, sekä näyttelytilaksi vanha savupirtti. Unessani kritisoin vahvasti suunnittelijoita siitä virheestä, että savunpoistoluukku on suunniteltu IV-konehuoneen kohdalle. Tämähän aiheuttaa välttämättä sen, että aina kun savupirttiä lämmitetään, niin koko yläkerta täyttyy savusta. Selkeä suunnitteluvirhe. Aamulla herätessä hymyilytti, kun mietin, että mitä jos sitä oikeasti lämmitettäisiin perinteisesti. Olisihan se kokemus.
Toisena yönä olin tekemässä TR-mittausta uudisosan kellarikerroksessa. Siellä oli putkimies hitsaamassa putkia kattoon ja kaikki henkilökohtaiset suojaimet olivat niin kuin kuuluikin ja hän istui tukevasti hevosen selässä. Missään ei ole kielletty hitsaamasta hevosen selässä ja jos hevonkikkareet ei aiheuta järjestyspuutteita niin asiahan on kunnossa. Laitoin kuitenkin mittauksessa työskentely-kohdassa miinuksen riskinotosta. Mielestäni hevosella kuuluisi olla palosuojattu loimi, koska iholle tippuva hitsauskipinä saattaisi aiheuttaa työskentelyalustassa epävakautta.
Jään odottamaan seuraavaa yötä museossa.
Putoamisunia en toivo.
Tikusta asiaa
Tällä viikolla Museon vanhalla osalla avattiin käynti Johtajan parvekkeen alapuoliseen välitilaan, joka tyhjennettiin. Tyhjennyksen yhteydessä löytyi vanha tulitikkuaski. Tikkuja ei kuitenkaan ollut jäljellä. Kyseessä oli Savo Oy:n hehkumattomien ja myrkyttömien tikkujen aski ja se sai heti kiinnostumaan tuon löydön historiasta. Siitä löytyikin tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta, jota täten lainaan.
Savo Oy
Vuonna 1840 perusti kauppias Vasilij Moldakoff Suomen ensimmäisen tulitikkutehtaan Kuopioon. Tehdas oli aluksi vaatimaton, pienet koneet kävivät käsivoimalla ja rasiat tehtiin suurimmaksi osaksi kodeissa kaupungilla. Vuonna 1880 Birger Hallman osti tulitikkutehtaan ja vähitellen alettiin siirtyä tehdasteollisuuteen. Aikaa myöten otettiin höyryvoima käyttöön ja tehdasta laajennettiin useita kertoja. Tehtaan siirtyessä vuoden 1914 jälkeen Osakeyhtiö Savolle, sen varsinainen kehitys alkoi kun rakennukset ja koneisto uudistettiin kokonaisuudessaan. Tehtaasta tulikin alallaan maamme tuotantokykyisin. Savo Oy:n tuotteilla oli suuri kysyntä sekä kotimaan että varsinkin ulkomaan markkinoilla. Tulitikkujen kysyntä oli huomattavaa Englannissa ja sen siirtomaissa. Birger Hallmanin tulitikut olivat maamme itäosissa tunnetuimpia. Sen osoitti laulunpätkä: ”Tukala tuletta olla, vaiva suuri valkeatta, hae tulta Hallmanilta, kuljettele Kuopiosta”.
Kokko
Yksi Suomen historian erikoisimmista kokoista sytytettiin Kallavedellä nimettömälle autiosaarelle lokakuussa 1924. Tuolloin kuopiolaiset olivat joko huvipurjehtineet höyrylaivoilla saaren tuntumaan tai kiivenneet Puijon-torniin katsomaan, miten 4680 puulaatikollista tulitikkuja paloi poroksi.
Tempauksen taustalla oli konsuli Lauri Hallman, jonka Oy Savo valmisti Kuopiossa tulitikkuja. Ruotsalainen Svenska Tändstickor (Swedish Match) oli aloittanut tulitikkusodan, ja saanut taivuteltua Suomen hallituksen säätämään vuoden 1922 alusta tulitikuille valmisteveron.
Oy Savo ja Hallman taistelivat ’trustia’ vastaan yhtä voimallisin keinoin. Konsuli Hallman uskoi valmisteveron olevan vain vuoden voimassa oleva laki. Varastoihin kerrytettiin valtavat määrät sekundalaadun tikkuja, joita veron poistuessa voitaisi myydä ’taloustikkuina’. B-laadun tikut varastoitiin Gust. Raninilta vuokrattuihin makasiineihin.
Valmistevero ei kuitenkaan poistunut ja Gust. Ranin tarvitsi makasiineja omaan käyttöönsä. Lisäksi kaupungin palopäällikkö alkoi huolestua valtavasta määrästä tulitikkuja.
Oy Savo ei voinut jakaa tikkuja ilmaiseksikaan ilman valmisteveron maksamista, eikä se olisi A-laadun myynnin kannalta ollut järkevääkään. Tikuista piti päästä eroon muutoin. Hallmanin mielestä sen saattoi tehdä näyttävästi samalla ulkolaista trustia vastustaen.
Niinpä tikut kuskattiin Untamo-laivalla autiosaarelle ja lehdistö kutsuttiin paikalle. Lieskat löivät parin kymmenen metrin korkeuteen ja savua syntyi enemmän kuin ’tavallisessa tulipalossa’. Kalliot paukahtelivat haljetessaan ja vesi kiehui Kallavedessä saaren ympärillä.
Hallmanin mukaan se oli miljoonan markan kokko.
Julkisivu
Uudisosa massiivisella betonipinnallaan pysäyttää ohikulkijan. Jotkut ovat jopa säikähtäneet. Mutta huoli pois. Se on vasta runko, joka lämpöeristetään ja verhoillaan.
Uudisosan koolaus ja eristys alkoi Museokadun puolelta ja etenee suunnitelmien mukaan. Lopullisen seinäpinnan mallipala rakennettiin kesällä ja se nostettiin roikuksiin arvioitavaksi ja huomattiin miten valon ja varjon leikki tekee seinäpinnasta elävän, joka muuttuu auringon kierron tahdissa.
Vanha osa on rappauksineen valmiina odottamassa lopullista maalausta ja se näyttäytyy katsojalle sellaisena kuin se oli silloin ennen, viime vuosisadan alussa.
Kesään on vielä aikaa. Silloin julkisivu käy näyttäytymään uudessa loistossaan. Sitä ennen jatkuu sisätilojen jalostaminen uuteen käyttöön.
On siinä kummituksella ihmettelemistä.
Harjannostajaispuhe
Hyvät rakentajaystävät!
Kantajat ja kiäntäjät, käintaitajat ja viäntäjät.
Ja muu juhlakansa.
Ollaan mielenkiintosen iärelä.
”Kaikki muuttuu. Vierii tässä vuosisatoja. Tuskin tarunakaan on silloin enää säilyneet tämän ajan kiistat. Vaan talo tässä voi seistä vielä yhteishengen, yhteistyön todisteena.” Näin lausu Benjamin Ståhlberg 10.10.1905 Kuopion museon peruskiven muuraustilaisuudessa
1907 valamistunu museo on luajenemassa ja muuttumassa esteettömäks ja avaraks. Samala säilytämme alakuperästä. Mammuttii ja freskoo ollaan pietty ku kukkoo kämmenelä, eikä kummituskaan oo poistuna työmualta. Museon tehtävänä on viestii männeistä ajoista ja kehityksestä ja myö ollaa nyt osana kehitystä.
Juho Rissasen museon seinään mualooma fresko ¨Rakentajat¨ kuvvoo hyvin tänäkii päivänä työn vyysisyyttä ja yhteistyön merkitystä. Ja yhteistyö on sujuna hyvin toistemme työvaiheita huomioon ottaen ja neuvottelemala työjärjestyksestä. Yhessä oomme tehneet työtä turvallisuuvven etteen, että kaikki piäsisivät työpäivän jäläkeen terveinä kottiin.
Itä-Suomi on vahvoo kulttuurialuvetta. Juho Rissanen vietti aikoo Italiassa Firenzessä, samoin ku nuapurissain Siämingissä syntynnä kansalliskirjailija Joel Lehtonen ja Juho ol yksi kesäsistä taiteilijavieraista Joelin Putkinotkossa, eli kulttuuryhteyksiä Itä-Suomessa on ollut jo ainakin viime vuossaan alussa.
Valamistuessaan Kuopion museo/kirjasto kokonaisuus tulloo olemaan vahvana osana Saimaa-ilemiöö valittaessa kulttuurpiäkaupunkii vuuvvelle 2026, jonka kuulus tietennii olla Itä-Suomessa, kulttuurin kehossa.
Vielä kiitokset rakentajile ja jatketaan samalla hyvälä asenteela loppuun asti, suojalasiloista huolimata pileke silemäkulomassa.
Fresko
Juho Rissasen rakentajat ovat päässeet puolitoista vuotta kestäneestä karanteenista (ks. blogin pääkuva). Museon pääportaikkoa koristavan freskon suojaseinä on poistettu. Vanhat vankat tiiliseinät ovat kestäneet kaiken jyskämisen ja paukkeen jota palokuntasiiven ja vanhan väestönsuojan purku aiheutti, sekä myös paalutuksen ja ponttauksen tärinän.
Freskon paljastuessa ehjänä entisessä kunnossaan, tipahti kivi sydämeltä. Onneksi aulan vanhat suojellut lattialaatoituksetkin ovat suojattuja, niin kiven tippuminen ei aiheuttanut vaurioita.
Museon vanha osa on loppusiivousvaiheessa ja suuri määrä uudenaikaista talotekniikkaa on kätketty rakenteisiin siten, että rakennuksen henki ja olemus on säilynyt ja huomio kiinnittyy enemmän suuriin ikkunoihin ja holvikaariin. Taidolla konservoitu pääovi Kauppakadun puolella tulee houkuttamaan kävijät sisään museon auetessa yleisölle.
Viittä vaille valmis
Työmaalla ollaan päästy viimeistelyvaiheeseen ja eri yksityiskohdat hahmottuvat lopulliseen muotoonsa. Tekniikan testaus on käynnissä ja listat ym. asettuvat paikoilleen.
Riippumatta siitä, missä vaiheessa työmaa on, niin joka vuonna syyskuun ensimmäisenä keskiviikkona klo 9.00 kaikki NCC:n työmaat pysähtyvät miettimään yhdessä työturvallisuutta yhteisessä Avarenes day -tapahtumassa. Näin toimimme myös museon työmaalla ja kaikille yhteisen informaation lisäksi tutustuimme keveisiin henkilönostimiin. Vaikka kaikki ovat käyneet nostinkoulutuksen, niin keveät ovat monille tuntemattomia laitteita.
Työmaan loppuvaiheisiin on hankittu Ixolift-nostin, jossa kantapääkorkeus on 2 m ja Lifto joka nousee kolmeen metriin. Molempien etuna on se, että mahtuvat hissiin eli siis ovistakin ja ovat työnneltävistä paikasta toiseen. Helppo käytettävyys suojaa myös valmiita pintoja, eikä kolhuja synny. Käyttäjien puoleltakin herätti kiinnostusta nuo nostimet. Onhan heillä näyttely rakennettavana noihin tiloihin.
Matka purkuvaiheesta viimeistelyvaiheeseen on ollut pitkä ja mielenkiintoinen ja haasteellisena kohteena työ on antanut varmasti paljon muistoja ja kokemusta kaikille hankkeeseen osallistuneille.
Työsuojeluvaltuutettuna kiitän kaikkia työturvallisuuden huomioimisesta ja siksi voimme ensi viikolla nauttia lounaan sen kunniaksi, että meillä on 270 tapaturmatonta työpäivää.
Luovutuksen aika
Vain muistoissa on enää betonimurskaimen leukojen tärinä, ponttauksen pauke ja syvenevät montut, kaikki vuodenaikojen vaihtelut työmaan aikana. Syyskuun lopun aurinko antaa valoaan valmistuneelle rakennukselle, Kuopion Museolle.
Lähes kahden vuoden projektin aikana on nähty monta kasvoa. Työmaalle on perehdytetty n. tuhat henkilöä, jotka ovat olleet vaikuttamassa lopputulokseen. Monenlaisia persoonia, koiranleukoja ja hiljaisempia, kaikki yhteistyössä. Työilmapiiri on säilynyt hyvänä ja sivutoiminen huumorinviljely on ajoittain jopa puhjennut kukkaan. Tietääkseni kuitenkaan kukaan ei ole mennyt työterveyteen valittamaan nauramisesta kipeytynyttä vatsaa.
Kohde on ollut kaikin puolin mielenkiintoinen. Sisältyihän siihen mittava purkuvaihe, saneerauskohde ja uudisrakennus, eli lähes kaikki mahdollinen. Raksakameran tallenteet kertovat paljon ja näin lopussa suosittelen katsomaan ne päivä päivältä videona. Katsellessa menee n. 8 minuuttia, ellei välillä halua pysäyttää kuvaa jostain syystä.
Työ toteutettiin hybridiallianssihankkeena, joka palkittiin Itä-Suomen parhaana yhteistyöhankkeena.
Palkinnoista parhain antaa vielä odottaa itseään. Se on se hetki, kun Museo avautuu yleisölle.
Aion olla yleisön joukossa.
Lue koosteet Jukan aiemmista blogeista: