Jani kulkee kahdella uralla

Jani Forsman on NCC:n asfalttiryhmästä vastaava nokkamies ja tällä hetkellä useammankin yhtyeen laulusolisti. Jani tunnetaan edelleen vuosien takaisesta Jani & Jetsetters -yhtyeestään, jonka kanssa keikkailua kesti viitisentoista vuotta. Asfalttitöiden ohessa!

Kuva: Jani Forsman Maamme-laulun tunnelmissa. Kuvaaja Marko Kekki.

Asfalttikausi on juuri päättynyt ja Janin loma alkanut. Tai loma siitä työstä, sillä töitä on kahdella uralla. Musiikkiuran kausi jatkuu läpi vuoden, tosin sekin painottuu kesään. Viime vuosina Jani on laajentanut osaamistaan myös musiikkinäytelmiin. Kahdessa eri näytelmässä rooli on ollut näytellä Rauli Badding Somerjokea. Viimekesäinen tarina kertoi somerolaisen musiikin alkujuurista.  ”Oi, jospa kerran” esitettiin Someron Esakalliossa ja oli kuvitteellinen kertomus kolmen kuuluisan somerolaismuusikon, Baddingin, Monosen ja Nummisen kohtaamisista. Paikallislehti Someron mukaan ”Jani Forsman on Baddingin roolissa sekä herkkä että särkyvä”.

–Musiikkinäytelmistä jäi tosi kivat fiilikset, niitä voisi tehdä enemmänkin. Näytteleminen on tietenkin vähän vaikeaakin, mutta olen saanut paljon ohjausta esimerkiksi Heikki Helalta ja muilta pitkän linjan näyttelijöiltä. Valitettavasti kesäteatteripestiä en voi oikein asfalttitöiden takia ottaa, mutta tykkään näyttelemisestä. Näytelmä on hyvin erilainen kuin normaali keikka, yleisössä on ihan kaiken ikäisiä ja jokainen yleisö reagoi eri lailla eri asioihin, Jani kertoo.

”Kun porukka on hyvä, ei edes huomaa olevansa töissä”

Forsman on rutinoitunut esiintyjä musiikkialalla. Hän on tehnyt vakituisesti keikkoja vuodesta 2003 alkaen, sitä edellisenä vuonna alkoivat myös asfalttihommat, joissa hän nyt nelikymppisenä on niin ikään jo vahva ammattilainen.

– Ensimmäisessä asfalttiporukassani oli muuten perämies, jolla oli tanssiorkesteri ja kävimme molemmat keikoilla!

Jani sanoo olevansa hyvin tyytyväinen, eikä vaihtaisi kumpaakaan työtä pois. Ja vaikka musiikkimaailma tuntuu aika kaukaiselta asfalttitöistä katsottuna, näkee Jani bändillä ja asfalttiporukalla paljonkin yhteistä. Molemmissa on Forsmanin mielestä se hyvä puoli, ettei kahta samanlaista päivää ole, ja lisäksi Jani viihtyy sosiaalisena ihmisenä porukassa.

–Olen pelannut myös jääkiekkoa pikkupojasta asti. Sekä asfalttiporukan huoltoautossa että bändin keikkabussissa on se sama tunnelma kuin pukukopissa. Asfalttihommassa tykästyin heti alussa hyvään ja nuorekkaaseen meininkiin. Kun on hyvä porukka, niin ei koskaan ota päähän lähteä töihin; itse asiassa tykkään työstä ihan hirveästi. Ei haittaa, vaikka on pimeää ja vaikka mikä sää. Asfalttiporukan kanssa olen kesäkaudella paljon enemmän tekemisissä kuin kotona olevien ihmisten kanssa. Silloin on tärkeintä, että tulee toimeen muiden kanssa ja kaikki auttaa kaikkia. Ei joka päivä tarvitse olla yhtä hymyä, mutta joukkuepelaaja pitää olla.

Esiintyminen on se juttu

Jani kertoo, että esiintymishalu on se juttu, mikä edelleen vetää keikoille, vaikkakin paljon harvemmin kuin Jetsettersin hurjimpina vuosina.

–Nyt musiikkia ja esiintymisiä on juuri sopivasti, ei ihan joka viikonloppu. Lavalla on aina kivaa, mutta keikkailuun liittyy niin paljon matkustamista, roudaamista ja yövalvomista, ettei sitä enää jatkuvasti jaksa ja pitää huomioida, ettei maanantaina ole ihan kuollut. Onneksi asfalttitöissä minulla on ollut tällä kaudella todella vähän yötöitä. Ne tekevät arjesta haastavaa, vaikka muutoin yörytmi minulle ihan hyvin sopiikin. Asfalttitöille on joka tapauksessa tyypillistä, ettei kauden aikana koskaan tiedä, mihin aikaan pääsee kotiin.

Normaali arki mahtuu Janin mukaan hyvin kuvioon. Hän on 3-vuotiaan tyttären isä ja vaikka kesäkaudella töitä paiskitaan kahden uran verran, erityisesti talvella lapsen kanssa ehtii viettää paljon aikaa. Silloin asfalttikoneet seisovat.

Vakautta bändielämän vastapainoksi

Jani on laulanut aina, mutta musiikkiura lähti vauhtiin Jani & Jetsetters -yhtyeen myötä.

–15 vuotta meni Jetsettersin kanssa. Oli levytyssopimusta ja euroviisukarsintaa. Jetsettersin suosituimmat vuodet alkoivat vuonna 2006 ja se meno jatkui 3–4 vuotta. Pari työkautta jouduin silloin olemaan poissa, kun keikkoja oli niin paljon. Osalle bändistä se oli ainoa tulonlähde, niin keikkoja oli myös pakko tehdä paljon. Jos tekee ainoastaan musiikkihommaa, niin sekin muuttuu työksi, joka ei sitten enää olekaan niin kivaa. Musiikkiala on tosi raadollinen ja riski ala. Se on sellaista vuoristorataa, että tänä vuonna voi olla keikkoja vaikka kuinka paljon, mutta ensi vuonna ei yhtään. Koko ajan olen kuitenkin keikkaillut ja minusta niitä on kiva tehdä asfalttihommien ehdoilla. On mukavampaa, kun on säännöllinen tulo, Jani toteaa.

Asfalttitöissä Jania mietityttää alan kova hintakilpailu ja porukan tiivistäminen mahdollisimman pieneksi. Tuuraajia ei ole helppo saada.

–Etumiehenä olen tietenkin huolissani porukasta, ettei ryhmä halvaannu, jos joku sairastuu. Hyvin meillä on kyllä mennyt ja kaikki on saatu järjestettyä. Ihan sama ongelmahan se on, kun bändissä rumpali sairastuu!

Uratavoitteita

Forsman ajattelee, että elämässä pitää pyrkiä eteenpäin. Asfalttityöt ovat edenneet lapion varresta ryhmän vetäjäksi.

–Asfalttiryhmässä on monta eri tehtävää. Lapiomiehestä aloitetaan ja edetään jyrä- tai levitinkuskiksi tai perämieheksi, jolla on usein NCC:llä myös etumiehen vastuu, Jani Forsman kertoo.

Asfalttiryhmässä nokkamiehellä tai virallisemmin etumiehellä on vastuu ryhmän aikataulullisista ja laadullisista asioista sekä turvallisuuden ylläpitämisestä. Jani oli yhden kauden myös vastuussa NCC Microteamin toiminnasta. Silloin hän hoiti itsenäisesti pieniä päällystystöitä alusta loppuun, myi, laskutti ja aikataulutti.

–Siinä oli paljon uutta. Se, että pääsi asiakkaiden kanssa tekemään ja neuvottelemaan hinnoista, oli mielenkiintoista. Ensimmäinen työmaapäällikköni neuvoi, että opettele kaikki nämä hommat, niin sinulle riittää aina töitä! Jos tekisi vaan yhtä hommaa, oli se sitten asfalttia tai musiikkia, niin ei siinä välttämättä kehittyisi.