Niityn rakentaminen tekee hyvää

Rakennetun ympäristön lieveilmiönä pölyttäjät ovat joutuneet ahdinkoon. Helsingin yliopiston eläintieteen dosentti Ilkka Teräs kertoo, mitä voimme tehdä taataksemme hedelmien ja marjojen hyvät sadot myös tulevaisuudessa. Pölyttäjistä parhaimpia ovat pörröiset kimalaiset.

NCC ja HSY rakensivat talkoilla Pörriäisbaarin kukkaniittyineen parantaakseen pölyttäjien elinoloja ja lisätäkseen luonnon monimuotoisuutta kiviaines– ja kiertotalousalueella Espoon Ämmässuon Ekomossa. Niittyjä kannattaakin nyt suosia. Niiden rakentaminen on todella helppoa.

– Mesipistiäisten (kimalaisten, tarhamehiläisten ja erakkomehiläisten) elinympäristö on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan, joten niillä ei mene kovin hyvin. Avoimet niityt ja kedot ovat vähentyneet, niitä on enää ehkä noin 20 000 hehtaaria koko Suomessa. Toki mesipistiäiset voivat elää jollain tavalla myös metsissä, teiden varsilla ja metsänreunoissa, mutta kyllä pölyttäjien määrä on vähentynyt suuressa osassa maata, Helsingin yliopiston eläintieteen dosentti Ilkka Teräs sanoo.

EU on tehnyt pölyttäjien suojelun tehostamiseksi aloitteen, minkä seurauksena myös Suomessa valmistellaan parhaillaan kansallista pölyttäjästrategiaa, mikä tarkoittaa mm. kimalaisseurantaa. Suomen ympäristökeskus SYKE raportoi tulevana syksynä alustavia tietoja ensimmäisen kesän tuloksista.

–Toivottavasti ympäristökeskuksen hanke auttaa asiaa. Olen itse laskenut mesipistiäisiä aikanaan väitöskirjaani, mutta silloinen niitty on nyt tammimetsää. Kun kukat häviävät, häviävät pölyttäjätkin, Ilkka Teräs toteaa.

Niitty on paras keino kimalaisten suojeluun

Kimalaiset ovat karvapeitteensä vuoksi tehokkaita pölyttäjiä.

–Kimalaisnaaraat kuljettavat siitepölyä toukkiensa ravinnoksi takaraajojen siitepölyvasuissa ja ovat siksi ahkerimpia kukissa kävijöitä. Samalla karvapeitteeseen tarttuu herkästi pölyhiukkasia, jotka siirtyvät seuraavaan kukkaan. Muutkin pistiäiset käyvät tietysti kukissa mettä imemässä ja pölyttävät siinä samalla, Teräs kertoo.

Niityt ovat paras keino turvata pölyttäjien elinolosuhteet.

Niityn tekeminen on helppoa, mutta muutama asia kannattaa huomioida:

1. Viljele kukkia, jotka kukkivat eri aikaan kesästä, jotta tarjonta kestää koko kesän.
2. Niityissä hallittu hoitamattomuus on hyväksi. Hyvä keino ovat niityt, joita laidunnetaan, jolloin lannoituskin tulee samalla.
3. Pölyttäjien kannalta kukkia pitäisi olla jatkuvasti tarjolla, mutta jos niitty on pakko niittää ennen loppukesää, kannattaa siitä silti jättää osa niittämättä.
4. Omalla kotipihallakin voi jättää jonkun nurkan niityksi tai ainakin istuttaa pihalle paljon kukkia.
5. Kukat ovat aina hyödyksi, myös kaupungissa. On kuitenkin hyvä tietää, että vain tietyt lajit elävät kaupunkiympäristössä.
6. Luonnonniityille umpeenkasvu on pahin uhka. Kun niitystä tulee metsää, siinä ei ole enää syötävää pölyttäjille.

Voiko niittykukkien levittämisessä tehdä jotain väärin?

–Ainoa virhe on käyttää jotain vieraslajia, kuten lupiinia, joka hyvin herkästi valtaa kaiken. Saa siitäkin siitepölyä, mutta on paljon hankalampaa, jos ollaan yhden kasvin varassa, ja silloin jää paljon pölyttämättä niitä kasveja, joita pitäisi saada enemmän. Tienvarsissa olisi toivottavaa, että siellä käytettäisiin jotain kotimaista siemensekoitusta, jossa on koko kesäksi jotain hyödynnettävää, Teräs sanoo.

Tunnetko kimalaisen?

Koko maailmassa on kimalaisia noin 260 eri lajia. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa niitä ei ole lainkaan, ja myös tropiikissa ne ovat harvinaisia. Suomessa on tavattu 37 kimalaislajia, Euroopassa lajeja on vajaa 80. Eri kimalaislajeilla on eri väriyhdistelmiä ja ne ovat myös eri mallisia rakenteeltaan.

Talvella kimalaiskuningattaret talvehtivat hiekkaisessa maassa pohjoisrinteessä, jotta eivät herää liian aikaisin keväällä. Ne kaivavat itse kolon tai käyttävät valmista koloa, kuten myyränkoloja. Kimalaisilla on kuitenkin hyvistä pesäpaikoista yleensä pula ja ne saattavat jopa taistella niistä. Kuningattaren lisäksi kimalaisyhteiskunnassa elävät koiraat ja työläiset eli naaraat, jotka eivät lisäänny. Nämä molemmat kuolevat syksyllä. Keväällä kuningattaren ensimmäisistä munista kehittyy työläisnaaraita, loppukesällä syntyy koiraita ja uusia kuningattaria.

Kartanokimalainen tekee poikkeuksen pesäpaikan suhteen, sillä se pesii usein linnunpöntöissä ja rakennuksissa. Se on myös hieman aggressiivisempi kuin muut lajit puolustaessaan pesäaluettaan. Kimalaiset eivät muutoin pistä kuin joutuessaan uhatuiksi. Vain kimalaisnaaras voi pistää, koiraalla ei ole myrkkypistintä lainkaan.

Lyhytkieliset ovat vallanneet pääkaupunkiseudun

Kimalaiset valitsevat niille sopivia kukkalajeja ja syy siihen löytyy niiden kielistä. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa on Ilkka Teräksen mukaan todettu, että pitkäkieliset lajit vähenevät ja lyhytkieliset yleistyvät kovaa vauhtia.

–Kielen pituus vaikuttaa siihen, mitä kasveja ne pystyvät pölyttämään. Pitkätorvisten kasvien, kuten puna-apilan, siementuotanto on selvästi vähentynyt sen takia, että sille ei löydy pitkäkielisiä pölyttäjiä, Helsingin yliopiston eläintieteen dosentti Ilkka Teräs sanoo.

Pääkaupunkiseudulla yleisin kimalaislaji on nykyisin kontukimalainen, joka on tavattu ensimmäisen kerran vuonna 1993. Se on lyhytkielinen ja syrjäyttää muita lajeja varhaisen liikkeellelähtönsä ja suurien yhteiskuntiensa ansiosta.

–Kontukimalainen ei pysty pölyttämään pitkätorvisia kukkia normaalisti eli menemällä kukan suuaukosta sisään, vaan ne puraisevat reiän sivusta ja imevät meden sitä kautta. Valitettavasti silloin ne eivät joudu kosketuksiin kasvin heteiden ja emien kanssa. Toisaalta pitkäkieliset lajit joutuvat vähentyneen meden takia käymään useammissa kukissa, jolloin pölytystulos voi parantua, Teräs kertoo.

Ilkka Teräksen mukaan kasvatettua kontukimalaista käytetään myös kasvihuoneissa tomaatin pölytykseen.

– Niitä tuodaan Hollannista ja Belgiasta, ja vaikka ne pyritään pitämään kasvihuoneissa, niistä tietysti aina joku karkaa ja ne valtaavat alaa lisääntymällä, kun kuningatar pääsee talvehtimaan. Kasvatetut kimalaiset eivät ole pohjoismaista kantaa ja voivat tuoda myös loisia ja tauteja mukanansa.

Myös ruoantuotannon suuruus voi olla ongelma. Kiinassa ja esimerkiksi Kalifornian manteliviljelmillä on Teräksen mukaan niin isoa tuotantoa, ettei sinne riitä tarpeeksi pölyttäjiä, vaan hyötykasvien kukkia pölytetään käsin ja tiloille tuodaan tarhamehiläisiä aina Australiasta asti.

–Pölyttäjät ovat vähentyneet, mutta tietysti tuotantokin on joissain paikoissa liioiteltua. Pölyttäjien väheneminen on kuitenkin selvää jo Keski-Euroopassakin. Suomessa ei tilanne ole ehkä ihan niin paha, kyllä lämpimillä ilmoilla näkyy vielä onneksi aika lailla pölyttäjiä liikkeellä, Ilkka Teräs sanoo.

Ilkka Teräs (kuvassa), Juho Paukkunen ja Seppo Parkkinen ovat koonneet kiinnostavaa käytännön tietoa kimalaisista kirjan muotoon. Kirjasta selviävät myös eri kimalaisrotujen tunnusmerkit kuvien avulla.

Lue, miksi NCC:n kiviainesalueilla ajatelleen pölyttäjiä.

Tutustu kiviainesalueiden luonnon monimuotoisuutta edistävään Kielo-konseptiin.

Lue, mitä NCC kehittää lupiinin leviämisen estämiseksi.